2214 kilometriä myöhemmin

HUOM!: tämä on hyvin todennäköisesti viimeinen blogiteksti ellen innostu Suomesta kirjoittelemaan. Tuskinpa. Toivottavasti jutut ovat olleet mielenkiintoista luettavaa.

Kulkupeli (Toyota Yaris)

Tälläkin hetkellä pitäisi opiskella huomiseen setswanan kirjalliseen kokeeseen ja kolmeen muuhun yhtä tärkeään lopputestiin, mutta niin sitä vain istutaan tässä koneen ääressä ja kirjoitellaan blogitekstiä. Miettikääpä sitä. I'm doing this for You. Viime viikon suullinen koe meni aivan loistavasti, joten sinänsä kurssin läpipääsystä ei huolta pitäisi olla. Aivan eri asia onkin sitten taas kuinka monta akateemista ihmistä nauraa allekirjoittaneelle päin naamaa, kun marssin tammikuussa yliopiston kielikeskukseen kysymään opintopisteitä setswanan alkeiskurssista tai musicalle nokkahuilun perusteista.

Viiden kaistan ruuhka Johannesburgissa

Laatuparkki Lesothon rajalla

Maseru

Iloisimpiin uutisiin. Viime torstaina lähdettiin pienelle automatkalle Etelä-Afrikan läpi kohti Lesothon avaria vuoristomaisemia. Alustavasti kilometrejä piti karttua about 1400. Eipä ihan osunut. Homma sai Murphyn lakien mukaan parhaan mahdollisen alun, kun vuokraamoa hoitava äijä ilmoitti navigaattorin olevan saatamattomissa vaikka sitä erikseen pyysin viikkoa ennen auton noutoa ja tomtomeja piti olla firmalla hallussaan lukemattomia. Eihän siinä muu auttanut kuin suunnata kohti riverwalkin kirjakauppaa reittikarttaa ostamaan. Kaikki automatkailun stereotypiat kohtasivat tielle päästessä, kun takapenkillä japanilainen Ryu otti kuvia, amerikkalainen Paige jutusteli omiaan, Pyry levitteli ison viltin kokoista eteläisen Afrikan tiekarttaa pelkääjän paikalla yrittäen selvittää parasta mahdollista reittiä ja itse totuttelin Toyota Yariksen hallintalaitteisiin, vaihdekepin käyttämiseen vasurilla ja vasemmalla puolella ajamiseen. Yllättävän nopeasti "Yaris Litmanen" alkoi tuntua kotoisalta Opel Astralta ja matkaaminen alkoi tuntua oikeinkin hyvältä aurinkolasit päässä ja Matti Nykäsen soidessa soittimesta.

Lesothon rajalle piti olla n. 665,3 kilometriä Gaboronesta nopeinta mahdollista reittiä. 9 tunnin ajon, 700 kilometrin ja nyt aivan järjettömältä tuntuvien lukemattomien rekkojen ohituksen jälkeen 160 km/h vauhdilla sateisella tiellä olimme vieläkin noin 400 kilometrin päässä rajasta ja asetuimme Kronstadiin yöksi. Seuraavana aamuna 06.00 auto starttasi kohti Maserua (Lesothon pääkaupunki). Kaikki allekirjoittanutta vähänkin tuntevat tietävät, etten ole ihan vahvimmillani aamulla (lue: ennen kahtatoista), mutta niin sitä vain selvittiin ilman sen kummallisempia ihmeellisyyksiä Lesothon paimentolaisvaltioon. Nopeat vinkit turisti-infosta ja retkikunta starttasi kohti Mohalen patoa. Jos ikinä ajatte eteläisessä Afrikassa niin älkää missatko tätä tilaisuutta. Vuoristotiet olivat aivan USKOMATTOMAT yhtään vähettelemättä. Akrofobiasta kärsiville tosin en tätä ihan heti lähtisi suositelemaan, mutta kaikille teille muille adrenaliinifriikeille tiet ovat unohtumattomat. Muutaman tunnin ajon jälkeen pääsimme padolle, asetuimme lodgeen ja niin, mitäs siinä sitten muuta kuin paikallista olutta maistelemaan, ihailemaan maisemia ja keskustelemaan Japanin nykytilanteesta.

Myös hevoskuiskaajanakin tunnettu

Lauantaina yhdeksän maissa lähdimme takaisin kohti Maserua ilman mitään suunnitelmia. Läntistä Lesothoa tuli nähtyä aika paljon, mutta lopulta asetuimme Thaba Bosiun pikkukaupunkiin yöksi. Päivä sisälsi muutamalle kukkulalle kiipeämistä, hengailua Romassa ja päämääräätöntä vaeltalua lähiympäristössä. Hieno, kiireetön päivä. Sunnuntaiksi varasimme reilun tunnin trekkailun hevosilla. Vaikka kamelia on tullut ennen ratsastettua niin hevonen oli asia aivan erikseen. Kaakki heilui kuin mikäkin puolelta toiselle ja tasapainon kanssa oli välillä todellisia ongelmia. Vaikka yritin tutusta ratsuun parhaani mukaan ja jopa nimesin sen Jarmoksi niin sielunystäviä meistä ei valitettavasti tullut. Hieno kokemus kyllä. Sunnuntaina pääsimme takaisin Kronstadiin ja maanantaina saavuimme kolmen maissa takaisin Gaboroneen. Ei siitä sen enempää, moottoriteistä ei hirveesti kerrottavaa jäänyt.

Parhaita paloja matkan varrelta

Tekemistä riittää vielä viimeisille päiville Gaboronessa. Jääkaappi pitää palauttaa, viisumit hoitaa Mosambikiin, poistua viimeistää viinipulloa myöten Las Vegasista ym ym. Lauantaina viedään tarpeettomat tavarat suomalaispariskunnan hoteisiin ja sunnuntaina viideltä suunnataan kohti pohjoista Botswanaa, tehdään lenkki Mosambikin kautta ja palataan pariksi yöksi Gaboroneen vielä ennen paluuta Suomeen. Malarialääkityksen aloitin tänään. Saas nähdä minkälaisia hallusinaatioita siitäkin tulee.

Kiitos vielä kaikille lukijoille kaikissa maailman kolkissa, oli mukava kirjoitella, kun tietää, että jotkut lukevat! Palaillaan asiaan Suomessa neljän viikon päästä.

Ps. parta lähti. Jännä fiilis.

"Vuokrataanko auto ja lähetään Lesothoon?"

.. ja mehän vuokrattiin. Luennot loppuvat seuraavana keskiviikkona, jonka jälkeen on viikko aikaa ennen ensimmäistä koetta. Gaboroneenhan ei enään tässä vaiheessa hullukaan jää viikoksi pelkästään tappamaan aikaa, joten reissu oli ilmeinen valinta. Suunnitelmat vaihtelivat aluksi bussimatkustelusta Pretoriaan (kaupunki Etelä-Afrikassa) tai Namibiaan, kunnes saimme loistoidean tutkia pikkuauton vuokrausta ja toteuttaa eeppisen road tripin eteläisessä Afrikassa. Parin tunnin googlettelun jälkeen valinta kohdistui Hyundai i10:een, joka oli halvin valinta mitä löytyi. 140 euroa viideltä päivältä tuntuu ihan järkevältä hinnalta. Sniiduilla piti tietysti vielä vähän, joten värväsimme reissuun mukaan amerikkalaisen Paigen ja japanilaisen Ryutaron. Majoituksineen, bensoineen ja ruokineen reissun budjetti on about 250 euroa.

Kuulostaa aika hienolta, mutta kun faktat laitetaan tiskiin niin kieltämättä vähän kuumottaa tällä hetkellä. Ensinnäkin liikenne on täällä vasemmanpuolinen, mikä siis tarkoittaa sitä, että rattikin on auton oikealla puolella ja kaikki hallintalaitteet erilaiset kuin Suomessa. Lisäksi, allekirjoittaneen pisin road trip menneisyydestä itse ajellessa on 4 tuntia Kalajoelle hyvässä kunnossa olevia teitä. No, Lesothoon on 700 kilometriä yhteen suuntaan ei niin hyviä teitä. Lehmät, aasit sun muut eläimet eivät ole vieras näky ja kuoppia löytyy kaikkialta. Navigaattoria ei välttämättä ole saatavilla (selviää torstaina aamusta kun käydään hakemassa auto), mikä saattaa johtaa tiekarttojen ostamiseen ja Mr. Salakarin navigointiin. Kaveri on nähnyt kartan kuulemma viimeksi Niinisalon loppusodassa ja silloinkin sitä käytettiin lähinnä kolmioleipien säilytykseen. Takuuta Lesothoon pääsemisestä ei siis mitenkään ole, joten mitään majoitustakaan ei varailtu. Toivottavasti on tilaa. Viimeisenä vielä itse auto on 1.1 -moottorinen tilaihme neljälle ihmiselle, mikä tarkoittaa noin 1,5 minuutin kiihtymistä nollasta sataan. On sitä toisaalta miniäkin tullut ajettua ja vastoin kaikkia odotuksia siitäkin selvittiin, joten tämä on ehkä huolista pienin tällä hetkellä.

Reissu olisi kuitenkin vailla pointtia, jos kaikki jutut olisivat täysin selviä jo etukäteen. Tulevana torstaina kello 10.00 on kohtalon hetki. Mitä muuta tähän voi sanoa kuin ROAD TRIIIIIP!

Yliopiston ruokalaa. Melko random kuvia, mutta menköön

Varailtiin viikonloppuna myös lähes kaikki loppureissun elementit ja näyttää siltä, että hommasta tulee aivan järjetön setti. Tässä muutamia matkustustietoja:

- 25.11 yöbussilla Botswanan pohjoisosiin 12 tuntia
- 2.12 aamubussilla takaisin Gaboroneen 12 tuntia
- 3.12 aamubussilla Johannesburgiin 6 tuntia
- 3.12 yöbussilla Maputoon (Mosambik) 11 tuntia
- 5.12 jollain bussilla Mosambikin pohjoisosiin about 6-8 tuntia
- 16.12 yöbussilla Johannesburgiin 11 tuntia
- 17.12 iltapäiväbussilla Gaboroneen 6 tuntia

Nopeasti laskettuna siis vähintään 65 tuntia bussissa istumista about kolmen viikon sisällä. Ei sillä ettenkö bussimatkailusta tiettyyn pisteeseen asti pitäisi, mutta kyllähän näillä etäisyyksillä löytää jo Jeesuksenkin useampaan otteeseen. Tähän lisättynä tietysti vielä reilun 30 tunnin paluumatka Suomeen niin ei paljon Tre-Jkl enää tunnu missään.

Hirveästi ihmellisyyksiä ei täällä ole lähiaikoina taaskaan tapahtunut. Lauantaina käväistiin Mochudissa tsekkaamassa Botswanan liigan futismatsi, mikä oli hieman eri kamaa kuin Cape Townissa. Katsomot olivat aivan täynnä ja yritti siellä joku pistää laulua ja aaltoakin pystyyn, tosin melko huonolla menestyksellä. Entisenä futistuomarina alkoi tosin sydämeen sattua muutama erotuomarin ratkaisu, erityisesti maalin hylkääminen sen hyväksymisen jälkeen ja huudolla saatu punainen kortti. Varmaankin kaverit olivat menossa terassille matsin jälkeen, sen verran ihmeellisiä tuomioita näkyi.

Ensi viikon alussa on siis luvassa esitelmä, setswanan kirjallinen välikoe ja loppukoe suullisesta puolesta. Kiirettä pitää, mutta hyvä näin. Koulu loppuu ja reissut alkaa, jea!

Pitänee käydä huomenna hakemassa parit passikuvat Mosambikin viisumia varten. Tulee kyllä ehkä törkeimmät kuvat ikinä. Ei siinä mitään. Lisää tekstiä luvassa Lesothon reissun jälkeen jos hengissä selvitään.

Normaalien maihinnousu

Alan hiljalleen hyväksymään sen faktan, että täällä Gaboronessa on kaikki kokemisen arvoinen jo koettu ja elämä on lähes Jyväskylän meininkiin verrattavissa olevaa perinteistä arkea. Ensi viikolla tosin on tarjolla välikoe setswanasta, esitelmä kumisaapastanssista (olipahan kankean kuuloinen suomennos, gumboot dance siis suuren maailman kielellä) ja suullinen koe setswanasta. Ongelmissa ollaan, jos tentaattori haluaa tietää jotain muutakin kuin nimen, asuinpaikan ja aamupalan sisällön, joka sekin rajoittuu hyvin pitkälti sanaston puolesta omenoihin, kalaan ja viiniin. Kirjallinen puoli vielä jotenkin sujuu, mutta sitten kun natiivi puhuja alkaa latomaan kysymyksiä veljen kotipaikkakunnan suosikkipoliitikon silmien väristä niin lukkoonhan siinä menee. Surullista on, että edellistä ei edes hirveästi ole liioiteltu.

Viime perjantaina oltiin viimeisellä (!!) kylävierailulla Kaudwanen maalaispyhätössä. Jo pelkästään ennakkoasetelmat reissulle olivat kohdallan, kun Pyryn tyttöystävä, äiti ja äidin työkaveri liittyivät iloiseen joukkoomme. Kulkuvälineinä olivat tällä kertaa kaksi yliopiston nelivetoa. Pienen ongelman muodosti 15 hengen seurueemme mahduttaminen kyseisiin autoihin. Ratkaisuhan ei tietystikään ollut yhden ylimääräisen auton soittaminen vaan tavaratilaan ängettiin 4 ihmistä per toyota. Täytyy sanoa, että niin epäergonomisessa asennossa ei ole ennen tullut oltua, ei edes Mihkalin Suzukissa. Tähän kun lisätään vielä 4 tunnin matka yhteen suuntaan (josta puolet möykkyistä hiekkatietä) niin selkä oli jo ensimmäisen taipaleen jälkeen kierompi kuin OKL:n pääsykoe.

Dr. Phibion, muutaman kurssin opettaja

Perillä oli vastassa kirjaimellisesti koko kylä. Jok'ikinen asukas tuntui olevan paikalla ihmettelemässä väärän värisiä vierailijoita. Plussat kuitenkin siitä, että tähänastisista vierailuista tämä oli ehdottomasti kaikista autenttisin. Tämä tosin myöskin tarkoitti sitä, että puolet kylän miehistä oli jo kello kolmelta aivan totaalisen naamat ja yrittivät sokeltaa meille aivan mystisiä settejä. Kuitenkin, tanssia nähtiin ja peleillekin päästiin Pyryn kanssa. Oon melko varma, että kyseiset jannut voittaisivat Fc Juhuun ilman mitään ongelmia. Ennen paluuta kävästiin vielä tsekkaamassa pari kojua, joissa myytiin muutamia koruja ja muovisia sarvikuonon sarvia. Mitään ei tällä kertaa tarttunut mukaan. Paluumatka oli täyttä tuskaa, mutta siitäkin selvittiin lähes kunnialla.

Sunnuntaina käväisin parin ruotsalaisen ja jenkin kanssa paikassa nimeltä 'Sanitas - Tea Garden', joka oli aivan uskomattoman upea paikka Botswanan standardeilla mitattuna. Mestasta löytyi hieno puutarha, iso myymälä ja loistelias ravintola. Voin ehdottomasti suositella tätä "teille kaikille, jotka suunnittelevat matkaa Botswanaan". Tulipahan sanottua. Rafla tarjosi myös Mr. Nico -jäätelöä (suklaa + pähkinä), mikä viimeistään varmisti paikan sijoittumiseen top vitoseen.

Yksi asia mikä on viime aikoina ihmetyttänyt allekirjoittanutta kovasti on se, että erittäin suuri osa paikallisista tuntuu olevan melko kovassa shapessa. Tiedä sitten miten hitossa se on mahdollista, kun altaalla porukka hengailee katsomoissa uimisen sijaan eikä lenkeillä tule ikinä ketään vastaan. Sivistynyt veikkaus on todella pitkälle kehittynyt pilates-kulttuuri tai muinaiset geenit. Itse olen pitäytynyt tutussa 1-2 lenkissä / viikko (kuukausi) ja satunnaisessa uimisessa. Uisin enemmänkin, mutta se on yleisesti ottaen hieman ahdistavaa, kun suoritusta seuraa aina 30-40 ihmistä jotka höpöttävät setswanaa keskenään eikä ikinä tiedä onko puheenaihena white boyn vapaauintitekniikka vai huomisen futismatsi.

Yliopiston uima-allas n. 17.30 kun paikka on tyhjimmillään

Jukalle terkut.

Supercalifragilisticexpialidocious

Tässä vaiheessa varmasti jokainen on jo huomannut, että otsikoissa ei ole mitään järkeä tai logiikkaa. Joku voisi ajatella, että informatiivinen otsikko tekstin aiheesta voisi olla järkevämpi ja ottaisi lukijan enemmän huomioon, mutta taidan jatkaa tällä linjalla loppuun asti. Plussat sille, jotka tunnistavat (ja osaavat lausua) tämänkertaisen.

The storm is coming

Paljon ei ole tapahtunut sitten viime postauksen. Tunneilla on tullut silloin tällöin käytyä, tosin näinä päivinä ihmettelen yhä enemmän miksi. Tämä viikon aikana on vahvistunut jo ennestään käsitys siitä, että näistä neljästä kurssista yksikään ei ole hyödyllinen jatkon kannalta. Setswanan kielen opiskelu on yhtä tyhjän kanssa tulevaisuutta ajatellen ja erityisesti nyt kun tunneilla käydään läpi substantiiviluokkia ja adjektiivien prefixejä niin alkaa väkisinkin ihmettelemään elämän tarkoitusta. Esimerkiksi jos haluaa sanoa, että "isälläni on ruskeat hiukset", joutuu selailemaan kolmen taulukon läpi erinäisiä päätteitä etsien vain todetakseen, että 'ruskea' sattuu olemaan epäsäännöllinen sana, joka kumoaa kaikki edelliset säännöt muodostaen näin kokonaan uuden lauserakenteen. Vedän takaisin edellisessä tekstissä olleen morkkauksen kielitieteilijöitä kohtaan. Ymmärrän nyt tuskanne.

Basic instrument skillsien kurssilla on muodostunut tavaksi 1,5 tunnin "omatoiminen opiskelu", mikä siis käytännössä tarkoittaa sitä, että Dr. Phibion käväisee tunnilla 5 minuuttia alusta ja 5 minuuttia lopusta: 'do whatever you want, haha' ja äijä lähtee "kokoukseen", eli kahville heittämään läppää muiden opettajien kanssa. Loppukokeen pianobiisiksi varmistui 'when saints go marching in' ja nokkahuilubiisiksi 'loch lomond'. Molemmat sen verran hankalia, että 8-vuotiaalla Nicolla olisi ollut pieniä hankaluuksia niiden kanssa. Etnomusikologian kurssilla tunnit menevät opiskelijoiden keskinäiseen kinaamiseen siitä, mitä edellisellä kylävierailulla tehtiin tai oltiin tekemättä. Itsehän näistä en ymmärrä juurikaan mitään ja kun esim. välitestin koekysymys oli "explain the historical social aspects of Borankana Phathisi" niin meinaa kyllä lentää edellisellä tunnilla tarvittu nokkahuilu seinään. Teoriakurssi sentään on yhtä leppoisaa kuin ennen. Tällä viikolla siirryttiin musiikin filosofiasta ja opettamisen periaatteista puhumaan. Käytännössä opettaja kertoi matkajuttuja ja mm. opetti, kuinka kirahvi tulisi grillata oikein.

Sadetta saadaan nykyään lähes joka päivä. Kelpaa

Pyryn tyttöystävä, äiti ja äitinsä työkaveri tulivat viime perjantaina/sunnuntaina tänne. Ei pahalla Pyry, mutta olen ollut melko seitsemännessä taivaassa viime päivät. Aivan totaalisen rauhassa ja hiljaisuudessa on aika mukavaa olla välillä. Päivät ovatkin lähinnä menneet leffojen katseluun, lenkkeilyyn ja sibeliuksella leikkimiseen. Transkriptioita ja sovituksia löytyy joka lähtöön. Viikon suurin saavutus lienee uno-korttien ostaminen eilen keskiviikkona. Huomenna on sentään viimeisen kylävierailun aikana, jolloin viimein jout.. pääsee sosialisoimaan muiden ihmisten kanssa. Noh, ensi viikolla palataan vielä pariksi viikoksi normaaliin päiväjärjestykseen. Hiljaisuudestakin saa tarpeekseen.

"Otetaan nyt läppäri varmuudeks mukaan"

Movember alkoi. Osallistun.

Happiness is a warm gun

Syömässä Rodiziossa

Ei mitään uutta auringon alla. Tänään tosin kalenteria katsoessa tuli erittäin hyvä fiilis, kun tajusin minkälainen meininki viimeiselle vajaalle kahdelle kuukaudelle tulee olemaan. 14 koulupäivää ja 3 koepäivää sisältäen 4 koetta joiden jälkeen ensin 3,5 viikkoa lomailua Afrikassa ja kolme lisää Suomessa. Toimii. Reissusuunnitelmat täällä alkavat hiljalleen myöskin hahmottumaan muotoonsa. Ideana on ensin kokeiden jälkeen suunnata noin viikoksi pohjoiseen Victorian putouksien tietämille. Ennen tätä poikkeamme johonkin suurelle game reservelle tsekkaamaan vielä viimeiset ja eniten odotetut eliöt. Toiveissa on ainakin norsun, leijonan ja tietysti heti alussa tavoitteeksi otetun gepardin näkeminen. Voi olla, että lentoa joutuu viivästyttämään jos tuota eläinten kuningasta ei näe, on sitä sen verran jo tullut hypetettyä.

Victorian putouksilla tarkoitus on ainakin hypätä benjihyppy ja kokeilla white water raftingia, joka siis lyhyesti sanottuna tarkoittaa kumiveneellä laskemista koskea alas. Erinäisten lähteiden mukaan kyseinen paikka on yksi maailman parhaista ja samalla vaarallisimmista kohteista harrastaa tätä akviteettia, joten luonnollisesti sitä pitää kokeilla. Huhuja on liikkunut myös 'Booze Cruisesta', jolla siis seilataan paatilla sambesilla ja samalla 'nautitaan virvokkeita'. Suomalaiseen luonteeseen tämä meininki vetosi heti, joten ehkä sitäkin tulee kokeiltua. Ei oo rahasta kiinni vai miten se meni.

Mosambik (lehtikuva)

Pohjoisen reissun jälkeen ideana on ottaa pari päivää lepoa Gaboronessa ja lähteä Mosambikiin totaaliselle rentoutusreissulle. Kaiken maailman kännykät ja läppärit jäävät Gabsiin, säkkiin otetaan mukaan malarialääkkeet sekä parit wifebeaterit ja lähdetään kohti Mosambikin autioita rantoja hammockiin miettimään suuria ja syvällisiä ajatuksia.

Flaming lamborghini

Koulupuolella on selvää gonahdusta (anteeksi armeijatermi) havaittavissa. Vähän on tosin pitänyt panostaa jo, sillä meillä on ollut muutama välikoe. Erityisesti basic instrumental skillien testin takia meinasin jo menettää yöunet, kun kokeessa vaadittiin Phil Collinsin One More Nightin melodian soittaminen oikealla kädellä ja vasurilla soinnut. Mitähän tässä nyt on 15 vuotta vasta pianoa tullut soitettua. Koe sisälsi myös nokkahuilubiisin ja prima vista -laulun, mikä ihan totta puhuen oli erittäin haastava. Kappale alkoi mm. mukavalla sekstihypyllä ja käytti kaikkia asteikon säveliä. No, 85% on ihan hyvä tulos. Setswanassa sain opettajalta erityiskiitoksen testin loppuun: "very good NICO, keep it up!". Ehkä olisi sittenkin pitänyt valita kielitieteilijän ura musiikin sijaan, tuntuu aika helpolta touhulta. Lauseet tosin ovat vielä tasoa 'söin kanaa kello kolmelta' ja 'kolme koiraa juoksevat', mutta kuitenkin.

Totuus kylävierailuista, pilkittyä tulee 60% ajasta

Suomessa on kuulemma jo satanut lunta. Oon vähän kateellinen. Vähän vaan.

Myrkytyksen oireet

Eilen yöllä puoli neljän maissa tuli ensimmäistä kertaa koko vaihtoaikana sellainen fiilis, että nyt rupeaa riittämään tämä meininki.

Palataanpa kuitenkin viime sunnuntai-iltaan aluksi. Kolme kappaletta Niemisiä ja yksi Selkilä tulivat siis moikkaamaan meikäläistä tänne Gaboroneen torstaiaamuun asti. Menin tietysti seuruetta vastaan yhdeksän jälkeen huoltoasemalle, johon Intercapen oli määrä saapua. Luonnollisesti bussi oli sen 45 minuuttia myöhässä, mutta sainpahan sinä aikana tilaisuuden tutustua jälleen yhteen taksikuskiin, joka lupasi saada koko porukan ja matkatavarat mahtumaan toyota corollaansa. Velhon vikaa selvästikin äijässä, sillä kaikki kamat ja ihmiset todella mahtuivat sisälle. Ennen lähtöä Mokolodi Houselle haettiin vielä Debonairista pizzat ja päästin porukat nukkumaan, kuulemma 33 tunnin matkustaminen teki vähän tiukkaa.

Maanantaina tutustuttiin yhdessä yliopiston kampukseen ja Las Vegasin asuntoloihin. Sain myös muutaman pokkarin, tonttulakin tulevia (todennäköisesti yhden hengen) pikkujouluja varten (onneksi Juhuun vastaaviin enää 2 kuukautta!), kauan kaivatun mp3-soittimen, ulkoisen kovalevyn täynnä leffoja sekä surullisen kuuluisan säkin täynnä salmiakkia / lakritsia, jota tällä hetkellä ei tee edes mieli vilkaista myöhemmin kerrottavasta syystä. Kampuksellehan sinänsä hirveästi ei ole näytettävää, joten kävelimme lähinnä sen läpi suoraan Riverwalkille tarkastamaan päivän meiningit. Aluksi päädyimme käymään tutussa ja "turvallisessa" Linga Longassa syömässä, jossa päädyin ottamaan pihvin ja sen kylkeen jonkin sienikastikkeen. Maistuvan aterian jälkeen suuntasimme perisuomalaiseen tapaan topsiin. Olihan sitä pari viinipulloa saatava näin loman kunniaksi. Laskuna ihan kunnioitettavat 52 euroa, hyväksyttäneen. Kello alkoi lähenemään jo kuutta, joten otimme taksin Game Cityyn ideana käydä ruokakaupassa iltapalaa sun muuta pientä ostamassa. Muutaman guinnessin jälkeen O'Haganissa lähdin itse takaisin yliopistolle, kun muu seurue lähti viettämään iltaa Mokolodi Houselle.

Kämpillä sain loistavan idean alkaa syömään jo pitkään odotettua salmiakkipepeä. Seuraava yö menikin tunnin välein heräillessä aivan järjettömiin vatsakramppeihin ja erittäin heikkoon oloon. Todennäköisesti syynähän siis toki oli Lingan sienikastike, mutta mukavasti sain salmiakin assosioitua tähän olotilaan. Katellaan puolen vuoden päästä jos maistuisi taas. Nyt tällä hetkellä (torstai-ilta) homma alkaa osoittamaan laantumisen merkkejä, mutta viimeiset kolme yötä ovat olleet suoraan sanottuna aika helvetillisiä. Kyllä tämä tästä.

No kuitenkin, tiistaina lähdin käymään porukoiden 5 tähden luksuskämpillä Mokolodissa. Melko upea paikka ja rauhassakin sai olla, olikohan 3 muuta vierasta paikalla. Käytiin game drivella ja nähtiin perusimpalat, -kirahvit, -paviaanit ja -seeprat joiden lisäksi muutama virtahepokin. Ajelun jälkeen syötiin reserven omassa ravintolassa. Hieman harmitti lähteä pastalinjalla liikenteeseen, kun pihvit ja pihvikastikkeet näyttivät niin julmetun hyviltä, mutta en halunnut ottaa yhtään enempää riskejä. Toki ihan hyvää pastakin oli, mutta (#&/(#&%)#. You know. Loppuilta meni lodgella hengatessa ja biljardia pelatessa.

Aamusta lähdimme kiipeämään isän ja veljen kanssa Kgale hillille. Taisi olla yliluonnolliset voimat puolella, kun nousu ei tuottanutkaan sen suurempia vaikeuksia kuin oletin. Hienot näkymät sieltä edelleen olivat. Mäeltä palattuamme suunnistin kohti apteekkia ostamaan jotain sopivaa rohtoa, joka löytyikin sopivaan 4 euron hintaan ja "toimii heti". No jaa, ei siitä ainakaan haittaa ole ollut. KFC:stä vielä ranut ja burgeri naamaan ja oli aika hyvästellä veli ja sisko jälleen pariksi kuukaudeksi. Perheen konkarit lähtivät vielä allekirjoittaneen matkaan hakemaan muutamat laput ja kirjat Suomeen vietäväksi sekä käymään yliopiston lahjatavarapuodissa. Voin vain kuvitella miltä rehtorit Nieminen & Selkilä näyttävät hupparit / pikeepaidat päällä, joissa lukee teksti 'University of Botswana'. Eipä siinä, senioriväki lähti myöskin takaisin lodgelle ja itse jäin nukkumaan ja lepäilemään. Tänään piti lähteä arvostelemaan Molepololen musiikinopiskelijoiden tutkintoja, mutta eihän siitä tässä kunnossa tullut mitään joten jäin lepäilemään kämpille. Jäi vähän nakertamaan, kuulemma aika hieno reissu oli.

Ps. jos joku haluaa lähettää postikortin tänne (yes, i'm talking especially to you ms bdx) niin alta löytyy osoite, piristäisi kummasti arkea:

Nico Nieminen
University of Botswana
Office of International Education and Partnership
Private Bag 0022
Gaborone, Botswana

Vedenpaisumuksen jälkeen

Hetki on taasen kulunut viime kirjoituksesta, mutta se johtuu siitä yksinkertaisesta faktasta, että täällä ei oikein ole tapahtunut mitään mielenkiintoista. Viime viikonlopun toivuin Cape Townin reissusta ja erittäin rajusta paluusta arkeen. 10 yötä 4 tähden hotellissa oli kieltämättä melko luksusta. Ja se sää! Suomen kesää muistuttava ilmasto vaihtui Gaboronen kevyeen +37 asteeseen päivällä kuumimpaan aikaan, joka on jo aivan liian kuuma. Onneksi yliopiston uima-altaalla pystyy aika kivasti levyttämään päivisin 14-18 välisenä aikana. Paikalliset tosin eivät tunnu ymmärtävän sitä touhua ja keskittyvätkin tsekkailemaan altaassa uiskelevien tyttöjen uimatreenejä katsomosta käsin (tulee vähän BRA mieleen jotka tietävät, yläkerran kaide -> alakerran tanssilattia). Laitan kuvan tästä heti kun muistan ottaa kameran seuraavan kerran mukaan. Toisaalta taas on satanut kaatamalla ja ukkostanut todella rajusti pari viimeistä päivää. On tää touhua.

Tiistai-iltana vedettiin kuoron kanssa keikka Shanghaista tulleille vierailijoille. Paikalla oli suorastaan asian invasion, joka oli jokseenkin hämmentävää. Kolme biisiä kuitenkin vedettiin enemmän tai vähemmän oikeilla sanoilla omasta puolestani, mutta täydestä taisi mennä. Ei turhaan olla ajan kuvissa reenattu näyttelemistä. Tanssiliikkeetkin menivät yhtä helposti kuin Erkalla youtubessa ja homma oli sitä myöten paketissa. Alla huonolaatuinen pätkä keikasta, itse olen oikealla takana piilossa.

Torstaina sitten olikin erittäin hieno päivä, vaikka 22 toki on uusi 30 näin 2010-luvulla. Sähköpostitse, livenä, facebookin kautta ja telepaattisesti tuli aivan uskomaton määrä onnitteluja. Kiitos teille kaikille myös täällä, you made my day! Koulusta kotiin tullessa kämpän ovi oli myös pistetty ihan uuteen uskoon. Mahtavaa, että joku jaksaa panostaa. Pitänee jatkossa muistaa, että tällaisillä 'pienillä' teoilla (kyseinen henkilö vakuutti koristelun olleen kevyt homma) saa ainakin allekirjoittaneen loistavalle tuulelle koko loppupäiväksi. Varokaa siis, jos teillä on syntymäpäivä alkuvuodesta ja vielä muistan tämän jutun.

Illasta mentiin isolla 18 hengen porukalla syömään brasilialaiseen ravintolaan. Paikan erikoisuutena on 14 euroa maksava 'Meat Rodizio', jossa tarjoilijat tuovat jatkuvalla syötöllä lammasta, porsasta, kanaa ja lihaa erittäin monessa eri muodossa lautaselle. Näitä saa syödä niin paljon kuin haluaa. Luonnollisesti kaikki porukan miespuoliset henkilöt lähtivät tälle linjalle. Kylkeen otin vielä hyväksi mainostetun long island ice tean. Oli meinaan hieman eri kamaa kuin Suomessa, huhuh. Vielä kun joku mainitsi, että allekirjoittaneella on syntymäpäivä, joten tarjoilija heitti kaupan päälle kylkeen flaming lamborghinin jonka jälkeen alkoi olla jo aika keskittyä enemmän siihen syömispuoleen. Täällä sentään ei ole vaarana se, että inttijuttuja aletaan muutaman jälkeen kertomaan. No kuitenkin, flaming lamborghini tarkoittaa drinkkiä, jossa martinilasiin kaadetaan ensin muutamaa likööriä, sytytetään se tuleen, aletaan juomaan kahdella pillillä ja sekaan kaadetaan vielä 3 shottia jotain tuntemattomaksi jäänyttä ainetta. Oli aika hieno. Harmi etten kuvia saanut tästä, ehkä joku muu otti. Kyselen.

Perjantaina lähdettiin mukavasti 07.30 jälleen yhdelle kylävierailulle. Ei siitä sen enempää, puheet setswanaksi ja satunnaisesti tanssiesitykset alkavat olemaan jo hieman liian tuttuja. Tänään käytiin heittämässä keikka täpötäydelle UB Stadiumille, kun 2700 opiskelijaa valmistui. Sain jopa pikkutakin yliopiston logolla (voi olla, että takki "hukkuu" ennen kuin se pitää palauttaa). Taktisesti heti performanssin jälkeen suuntasimme tiemme pois ennen kuin jokainen valmistunut meni kättelemään rehtoria. Nyt parin tunnin unien jälkeen on hyvä jatkaa päivää!

Prom or choir performance?

Mitäs muuta. Porukat tulee huomenna. Jännä.

The City of Blinding Lights Part 3

Kirjoitan tätä tekstiä Intercapen bussissa matkalla takaisin Gaboroneen. Telkkarista tulee Darwinin evoluutioteorian ’vääräksi todistava’ animaatio, jossa piirrostiikeri kertoo asian todellisen laidan. Ei tästä sen enempää..

Meinaa lähteä jo hieman käsistä tämä 10 päivän lomasta kirjoittelu, tekstiä kohta enemmän kuin kahden kuukauden Botswanassa oleilusta. Tahtikin on ollut aika hirmuinen aiempaan verrattuna. Part 3 jääköön siis viimeiseksi. Pitkä kirjoitus tulossa:

Torstaina oli erinäisten tuliaisten (apinaa, kummituseläintä tai gepardin häntää en valitettavasti pysty toimittamaan. Pahoittelut asianomaisille) ja omien, ns. tarpeellisten hankintojen päivä. Läheltä löytyi muutama oikein mukava tori, jonne satuimme ilmaisen hyvään aikaan. Jokainen myyjä halusi olla paras kaveri ja tavarat olivat kaikissa kojuissa special price ja vain meille! Voitteko uskoa? No kuitenkin, mitään tiettyä kamaa ei ollut hakusessa, joten ensimmäinen tunti meni kierrellessä paikkaa (en ole muuten varmasti ikinä shoppaillut niinkään kauaa, uskomatonta. Tulevaisuutta ajatellen jos haluatte seuralaisen sinne stokan hulluille päiville niin soittoa mr. Salakarille. Äijä menee keskivertonaisesta tässä asiassa, ei mitenkään sukupuolistereotypisesti ajateltuna tietystikään) ja seuraavan vartin aikana tuli torihankinnat tehtyä. Jostain olin etukäteen lueskellut muutamia tinkausvinkkejä, mutta lähdin raa’alla taktiikalla eli about 70% pois alkuperäisestä hinnasta, josta voin tulla vielä 10-15 prosenttiyksikköä vastaan. Jos ei kelpaa niin kolmen metrin päässä seuraavassa putiikissa on aivan samat tuotteet tarjolla. Mukaan tästä mestasta tarttui pari seinäkoristetta, muutama afrikkapaita (mm. alla näkyvä gepariaiheinen, paras ostos ikinä!) sekä tarkasti valikoidulle henkilölle ostetut tuliaiset.

Long Streetin (pääkatu) varrella oli muutama aamulla netistä bongattu musiikkiliike ja Pan-African market, jossa oli luonnollisesti myöskin paikka käydä. Jälkimmäisestä tutustuimme mukavaan ja asiantuntevaan herrasmieheen, jolta löytyi valikoimasta himoittu kaikukopallinen mbira (sormipiano, google it) ja keskikokoinen djembe lähes pilkkahintaan. Perinteisenä kikkana tutustuimme tuotteisiin, esitimme tarjouksen, kuuntelimme vastatarjouksen ja lupasimme palaavamme seuraavana päivänä takaisin (käytiinkin jopa loppuviikosta uusiksi ja ostin kyseiset soittimet). African music storesta taasen ostin muutaman halvemman mbiran. Upeita soittimia. Loppupäivä menikin aika lailla hotellilla rentoutuessa ja telkkaria seuratessa.

Perjantaina lähdimme satamaan kävelemään ja hankimme liput robben islandille. Nimi tulee muuten siitä, että saarella oli ennen valtava määrä hylkeitä. Pahimpana pelkona oli 100 ihmisen turistimeri yhden oppaan perässä ja villeimmissä toiveissa vapaa tutkiskelu. Kuten arvata saattaa niin ensimmäinen vaihtoehtohan siinä toteutui. 25 minuutin matka saarelle lautalla oli tosin mukava kannella meri-ilmaa fiilistellessä. Perille saavuttaessa meidät ohjattiin välittömästi busseihin, jossa yllätys yllätys oppaan mikki ei toiminut ja suhteellisen hentoääninen naishenkilö yritti huudella tiukkoja faktoja saaren historiasta. Jotain jäi jopa mieleen, esimerkiksi poliittiset vangit olivat tarkemmin vartioidussa laitoksessa kuin murhaajat ja vastaavat sekä jokaisella vangilla oli oikeus vain yhteen vierailijaan puolen vuoden välein ja silloinkin lasin läpi puolen tunnin ajan. Karua meininkiä. No, jopa ryhmästä japanilaisia kameroineen selvittiin, hengailtiin satamassa, syötiin ja lähdettiin hotellille.

Lauantaina olin napannut itselleni pienen flunssan ja jäin aamupäiväksi hotellille juoman pikakahvia sekä kirjoittelemaan blogia ja postikortteja. On muuten hiton vaikeeta jos kliseitä yrittää välttää. Olkaa tyytyväisiä jos edes jonkun version saatte perille Suomeen, parhaani olen yrittänyt. Iltapäivästä lähdettiin 2010 futiksen MM-kisoja varten rakennetulle stadionille seuraaman Ajax Cape Townin futismatsia Pretorian yliopistoa vastaan. 68 000 betonirakennelmassa oli paikalla ehkäpä 1000-1500 innokkainta fania ja tunnelma oli sen mukainen. Peli oli kuitenkin ihan viihdyttävä (lopputulos 1-5). Illasta suuntasimme kohti long streetin pubeja livemusiikin toivossa. Sopiva loukku löytyikin irkkupubin muodossa, jossa tosin 3 euron sisäänpääsyn maksettuamme pettymys oli melkoinen. Sähkörummut ja laulu olivat ainoat livenä tulleet elementit, muut kuuluivat suoraan taustanauhalta. Ensimmäisen setin loputtua Queenin crazy little thing called loven totaalisen murhaamiseen oli aika lähteä pois ja vähän äkkiä.

Sunnuntaina oli viimein vuorossa käynti viinitilalla. Groot Constantian viinitila on Etelä-Afrikan vanhin ja täytyy sanoa, että aivan uskomattomat puitteet valmistusprosessille tilalla oli. 4 euron hintaan sai opastetun kierroksen viininvalmistuksesta ja 5 eri tuotteen maistelun. Luonnollisesti kun makuun pääsi niin kaupan kautta oli käytävä muutama pullo hakemassa. Suurena ideana vielä tässä vaiheessa on säästää molemmat jotain tiettyä special momentia varten, mutta saa nähdä. Kunhan korkki ei aukea ennen jotain BRA:n haalaribileitä niin kaikki on hyvin. Paluumatkalla käytiin vielä rannan kautta, kiva tunne pitkästä aikaa.

Maanantaina Pyry lähti sukeltelemaan haiden kanssa kun taas itse jäin pihistelylinjalla kaupungille pyörimään. Kuulemma hieno reissu oli, pari haitakin jopa näkyi. Itse epäilen fisuja  delfiineiksi tai isoiksi lahnoiksi, mutta antaa kaverin rakennella pilvilinnoja. Oma päiväni meni aika leppoisasti kahvilan terassille istuessa, kahvia imaillessa ja maailman menoa miettiessä.

Tiistaina lensimme aamusta Johannesburgiin ja vietimme yön siellä. Ei siitä enempää, aika kurja paikka, en tykännyt. Nyt pitäisi palata taas arkeen vielä vajaaksi 9 viikoksi, jolloin viimeinen koe on takana ja Mosambikin biitsit edessä. Puolet jo Afrikkaa takana, Suomessakin ollaan jo aivan kohta!