Happiness is a warm gun

Syömässä Rodiziossa

Ei mitään uutta auringon alla. Tänään tosin kalenteria katsoessa tuli erittäin hyvä fiilis, kun tajusin minkälainen meininki viimeiselle vajaalle kahdelle kuukaudelle tulee olemaan. 14 koulupäivää ja 3 koepäivää sisältäen 4 koetta joiden jälkeen ensin 3,5 viikkoa lomailua Afrikassa ja kolme lisää Suomessa. Toimii. Reissusuunnitelmat täällä alkavat hiljalleen myöskin hahmottumaan muotoonsa. Ideana on ensin kokeiden jälkeen suunnata noin viikoksi pohjoiseen Victorian putouksien tietämille. Ennen tätä poikkeamme johonkin suurelle game reservelle tsekkaamaan vielä viimeiset ja eniten odotetut eliöt. Toiveissa on ainakin norsun, leijonan ja tietysti heti alussa tavoitteeksi otetun gepardin näkeminen. Voi olla, että lentoa joutuu viivästyttämään jos tuota eläinten kuningasta ei näe, on sitä sen verran jo tullut hypetettyä.

Victorian putouksilla tarkoitus on ainakin hypätä benjihyppy ja kokeilla white water raftingia, joka siis lyhyesti sanottuna tarkoittaa kumiveneellä laskemista koskea alas. Erinäisten lähteiden mukaan kyseinen paikka on yksi maailman parhaista ja samalla vaarallisimmista kohteista harrastaa tätä akviteettia, joten luonnollisesti sitä pitää kokeilla. Huhuja on liikkunut myös 'Booze Cruisesta', jolla siis seilataan paatilla sambesilla ja samalla 'nautitaan virvokkeita'. Suomalaiseen luonteeseen tämä meininki vetosi heti, joten ehkä sitäkin tulee kokeiltua. Ei oo rahasta kiinni vai miten se meni.

Mosambik (lehtikuva)

Pohjoisen reissun jälkeen ideana on ottaa pari päivää lepoa Gaboronessa ja lähteä Mosambikiin totaaliselle rentoutusreissulle. Kaiken maailman kännykät ja läppärit jäävät Gabsiin, säkkiin otetaan mukaan malarialääkkeet sekä parit wifebeaterit ja lähdetään kohti Mosambikin autioita rantoja hammockiin miettimään suuria ja syvällisiä ajatuksia.

Flaming lamborghini

Koulupuolella on selvää gonahdusta (anteeksi armeijatermi) havaittavissa. Vähän on tosin pitänyt panostaa jo, sillä meillä on ollut muutama välikoe. Erityisesti basic instrumental skillien testin takia meinasin jo menettää yöunet, kun kokeessa vaadittiin Phil Collinsin One More Nightin melodian soittaminen oikealla kädellä ja vasurilla soinnut. Mitähän tässä nyt on 15 vuotta vasta pianoa tullut soitettua. Koe sisälsi myös nokkahuilubiisin ja prima vista -laulun, mikä ihan totta puhuen oli erittäin haastava. Kappale alkoi mm. mukavalla sekstihypyllä ja käytti kaikkia asteikon säveliä. No, 85% on ihan hyvä tulos. Setswanassa sain opettajalta erityiskiitoksen testin loppuun: "very good NICO, keep it up!". Ehkä olisi sittenkin pitänyt valita kielitieteilijän ura musiikin sijaan, tuntuu aika helpolta touhulta. Lauseet tosin ovat vielä tasoa 'söin kanaa kello kolmelta' ja 'kolme koiraa juoksevat', mutta kuitenkin.

Totuus kylävierailuista, pilkittyä tulee 60% ajasta

Suomessa on kuulemma jo satanut lunta. Oon vähän kateellinen. Vähän vaan.

Myrkytyksen oireet

Eilen yöllä puoli neljän maissa tuli ensimmäistä kertaa koko vaihtoaikana sellainen fiilis, että nyt rupeaa riittämään tämä meininki.

Palataanpa kuitenkin viime sunnuntai-iltaan aluksi. Kolme kappaletta Niemisiä ja yksi Selkilä tulivat siis moikkaamaan meikäläistä tänne Gaboroneen torstaiaamuun asti. Menin tietysti seuruetta vastaan yhdeksän jälkeen huoltoasemalle, johon Intercapen oli määrä saapua. Luonnollisesti bussi oli sen 45 minuuttia myöhässä, mutta sainpahan sinä aikana tilaisuuden tutustua jälleen yhteen taksikuskiin, joka lupasi saada koko porukan ja matkatavarat mahtumaan toyota corollaansa. Velhon vikaa selvästikin äijässä, sillä kaikki kamat ja ihmiset todella mahtuivat sisälle. Ennen lähtöä Mokolodi Houselle haettiin vielä Debonairista pizzat ja päästin porukat nukkumaan, kuulemma 33 tunnin matkustaminen teki vähän tiukkaa.

Maanantaina tutustuttiin yhdessä yliopiston kampukseen ja Las Vegasin asuntoloihin. Sain myös muutaman pokkarin, tonttulakin tulevia (todennäköisesti yhden hengen) pikkujouluja varten (onneksi Juhuun vastaaviin enää 2 kuukautta!), kauan kaivatun mp3-soittimen, ulkoisen kovalevyn täynnä leffoja sekä surullisen kuuluisan säkin täynnä salmiakkia / lakritsia, jota tällä hetkellä ei tee edes mieli vilkaista myöhemmin kerrottavasta syystä. Kampuksellehan sinänsä hirveästi ei ole näytettävää, joten kävelimme lähinnä sen läpi suoraan Riverwalkille tarkastamaan päivän meiningit. Aluksi päädyimme käymään tutussa ja "turvallisessa" Linga Longassa syömässä, jossa päädyin ottamaan pihvin ja sen kylkeen jonkin sienikastikkeen. Maistuvan aterian jälkeen suuntasimme perisuomalaiseen tapaan topsiin. Olihan sitä pari viinipulloa saatava näin loman kunniaksi. Laskuna ihan kunnioitettavat 52 euroa, hyväksyttäneen. Kello alkoi lähenemään jo kuutta, joten otimme taksin Game Cityyn ideana käydä ruokakaupassa iltapalaa sun muuta pientä ostamassa. Muutaman guinnessin jälkeen O'Haganissa lähdin itse takaisin yliopistolle, kun muu seurue lähti viettämään iltaa Mokolodi Houselle.

Kämpillä sain loistavan idean alkaa syömään jo pitkään odotettua salmiakkipepeä. Seuraava yö menikin tunnin välein heräillessä aivan järjettömiin vatsakramppeihin ja erittäin heikkoon oloon. Todennäköisesti syynähän siis toki oli Lingan sienikastike, mutta mukavasti sain salmiakin assosioitua tähän olotilaan. Katellaan puolen vuoden päästä jos maistuisi taas. Nyt tällä hetkellä (torstai-ilta) homma alkaa osoittamaan laantumisen merkkejä, mutta viimeiset kolme yötä ovat olleet suoraan sanottuna aika helvetillisiä. Kyllä tämä tästä.

No kuitenkin, tiistaina lähdin käymään porukoiden 5 tähden luksuskämpillä Mokolodissa. Melko upea paikka ja rauhassakin sai olla, olikohan 3 muuta vierasta paikalla. Käytiin game drivella ja nähtiin perusimpalat, -kirahvit, -paviaanit ja -seeprat joiden lisäksi muutama virtahepokin. Ajelun jälkeen syötiin reserven omassa ravintolassa. Hieman harmitti lähteä pastalinjalla liikenteeseen, kun pihvit ja pihvikastikkeet näyttivät niin julmetun hyviltä, mutta en halunnut ottaa yhtään enempää riskejä. Toki ihan hyvää pastakin oli, mutta (#&/(#&%)#. You know. Loppuilta meni lodgella hengatessa ja biljardia pelatessa.

Aamusta lähdimme kiipeämään isän ja veljen kanssa Kgale hillille. Taisi olla yliluonnolliset voimat puolella, kun nousu ei tuottanutkaan sen suurempia vaikeuksia kuin oletin. Hienot näkymät sieltä edelleen olivat. Mäeltä palattuamme suunnistin kohti apteekkia ostamaan jotain sopivaa rohtoa, joka löytyikin sopivaan 4 euron hintaan ja "toimii heti". No jaa, ei siitä ainakaan haittaa ole ollut. KFC:stä vielä ranut ja burgeri naamaan ja oli aika hyvästellä veli ja sisko jälleen pariksi kuukaudeksi. Perheen konkarit lähtivät vielä allekirjoittaneen matkaan hakemaan muutamat laput ja kirjat Suomeen vietäväksi sekä käymään yliopiston lahjatavarapuodissa. Voin vain kuvitella miltä rehtorit Nieminen & Selkilä näyttävät hupparit / pikeepaidat päällä, joissa lukee teksti 'University of Botswana'. Eipä siinä, senioriväki lähti myöskin takaisin lodgelle ja itse jäin nukkumaan ja lepäilemään. Tänään piti lähteä arvostelemaan Molepololen musiikinopiskelijoiden tutkintoja, mutta eihän siitä tässä kunnossa tullut mitään joten jäin lepäilemään kämpille. Jäi vähän nakertamaan, kuulemma aika hieno reissu oli.

Ps. jos joku haluaa lähettää postikortin tänne (yes, i'm talking especially to you ms bdx) niin alta löytyy osoite, piristäisi kummasti arkea:

Nico Nieminen
University of Botswana
Office of International Education and Partnership
Private Bag 0022
Gaborone, Botswana

Vedenpaisumuksen jälkeen

Hetki on taasen kulunut viime kirjoituksesta, mutta se johtuu siitä yksinkertaisesta faktasta, että täällä ei oikein ole tapahtunut mitään mielenkiintoista. Viime viikonlopun toivuin Cape Townin reissusta ja erittäin rajusta paluusta arkeen. 10 yötä 4 tähden hotellissa oli kieltämättä melko luksusta. Ja se sää! Suomen kesää muistuttava ilmasto vaihtui Gaboronen kevyeen +37 asteeseen päivällä kuumimpaan aikaan, joka on jo aivan liian kuuma. Onneksi yliopiston uima-altaalla pystyy aika kivasti levyttämään päivisin 14-18 välisenä aikana. Paikalliset tosin eivät tunnu ymmärtävän sitä touhua ja keskittyvätkin tsekkailemaan altaassa uiskelevien tyttöjen uimatreenejä katsomosta käsin (tulee vähän BRA mieleen jotka tietävät, yläkerran kaide -> alakerran tanssilattia). Laitan kuvan tästä heti kun muistan ottaa kameran seuraavan kerran mukaan. Toisaalta taas on satanut kaatamalla ja ukkostanut todella rajusti pari viimeistä päivää. On tää touhua.

Tiistai-iltana vedettiin kuoron kanssa keikka Shanghaista tulleille vierailijoille. Paikalla oli suorastaan asian invasion, joka oli jokseenkin hämmentävää. Kolme biisiä kuitenkin vedettiin enemmän tai vähemmän oikeilla sanoilla omasta puolestani, mutta täydestä taisi mennä. Ei turhaan olla ajan kuvissa reenattu näyttelemistä. Tanssiliikkeetkin menivät yhtä helposti kuin Erkalla youtubessa ja homma oli sitä myöten paketissa. Alla huonolaatuinen pätkä keikasta, itse olen oikealla takana piilossa.

Torstaina sitten olikin erittäin hieno päivä, vaikka 22 toki on uusi 30 näin 2010-luvulla. Sähköpostitse, livenä, facebookin kautta ja telepaattisesti tuli aivan uskomaton määrä onnitteluja. Kiitos teille kaikille myös täällä, you made my day! Koulusta kotiin tullessa kämpän ovi oli myös pistetty ihan uuteen uskoon. Mahtavaa, että joku jaksaa panostaa. Pitänee jatkossa muistaa, että tällaisillä 'pienillä' teoilla (kyseinen henkilö vakuutti koristelun olleen kevyt homma) saa ainakin allekirjoittaneen loistavalle tuulelle koko loppupäiväksi. Varokaa siis, jos teillä on syntymäpäivä alkuvuodesta ja vielä muistan tämän jutun.

Illasta mentiin isolla 18 hengen porukalla syömään brasilialaiseen ravintolaan. Paikan erikoisuutena on 14 euroa maksava 'Meat Rodizio', jossa tarjoilijat tuovat jatkuvalla syötöllä lammasta, porsasta, kanaa ja lihaa erittäin monessa eri muodossa lautaselle. Näitä saa syödä niin paljon kuin haluaa. Luonnollisesti kaikki porukan miespuoliset henkilöt lähtivät tälle linjalle. Kylkeen otin vielä hyväksi mainostetun long island ice tean. Oli meinaan hieman eri kamaa kuin Suomessa, huhuh. Vielä kun joku mainitsi, että allekirjoittaneella on syntymäpäivä, joten tarjoilija heitti kaupan päälle kylkeen flaming lamborghinin jonka jälkeen alkoi olla jo aika keskittyä enemmän siihen syömispuoleen. Täällä sentään ei ole vaarana se, että inttijuttuja aletaan muutaman jälkeen kertomaan. No kuitenkin, flaming lamborghini tarkoittaa drinkkiä, jossa martinilasiin kaadetaan ensin muutamaa likööriä, sytytetään se tuleen, aletaan juomaan kahdella pillillä ja sekaan kaadetaan vielä 3 shottia jotain tuntemattomaksi jäänyttä ainetta. Oli aika hieno. Harmi etten kuvia saanut tästä, ehkä joku muu otti. Kyselen.

Perjantaina lähdettiin mukavasti 07.30 jälleen yhdelle kylävierailulle. Ei siitä sen enempää, puheet setswanaksi ja satunnaisesti tanssiesitykset alkavat olemaan jo hieman liian tuttuja. Tänään käytiin heittämässä keikka täpötäydelle UB Stadiumille, kun 2700 opiskelijaa valmistui. Sain jopa pikkutakin yliopiston logolla (voi olla, että takki "hukkuu" ennen kuin se pitää palauttaa). Taktisesti heti performanssin jälkeen suuntasimme tiemme pois ennen kuin jokainen valmistunut meni kättelemään rehtoria. Nyt parin tunnin unien jälkeen on hyvä jatkaa päivää!

Prom or choir performance?

Mitäs muuta. Porukat tulee huomenna. Jännä.

The City of Blinding Lights Part 3

Kirjoitan tätä tekstiä Intercapen bussissa matkalla takaisin Gaboroneen. Telkkarista tulee Darwinin evoluutioteorian ’vääräksi todistava’ animaatio, jossa piirrostiikeri kertoo asian todellisen laidan. Ei tästä sen enempää..

Meinaa lähteä jo hieman käsistä tämä 10 päivän lomasta kirjoittelu, tekstiä kohta enemmän kuin kahden kuukauden Botswanassa oleilusta. Tahtikin on ollut aika hirmuinen aiempaan verrattuna. Part 3 jääköön siis viimeiseksi. Pitkä kirjoitus tulossa:

Torstaina oli erinäisten tuliaisten (apinaa, kummituseläintä tai gepardin häntää en valitettavasti pysty toimittamaan. Pahoittelut asianomaisille) ja omien, ns. tarpeellisten hankintojen päivä. Läheltä löytyi muutama oikein mukava tori, jonne satuimme ilmaisen hyvään aikaan. Jokainen myyjä halusi olla paras kaveri ja tavarat olivat kaikissa kojuissa special price ja vain meille! Voitteko uskoa? No kuitenkin, mitään tiettyä kamaa ei ollut hakusessa, joten ensimmäinen tunti meni kierrellessä paikkaa (en ole muuten varmasti ikinä shoppaillut niinkään kauaa, uskomatonta. Tulevaisuutta ajatellen jos haluatte seuralaisen sinne stokan hulluille päiville niin soittoa mr. Salakarille. Äijä menee keskivertonaisesta tässä asiassa, ei mitenkään sukupuolistereotypisesti ajateltuna tietystikään) ja seuraavan vartin aikana tuli torihankinnat tehtyä. Jostain olin etukäteen lueskellut muutamia tinkausvinkkejä, mutta lähdin raa’alla taktiikalla eli about 70% pois alkuperäisestä hinnasta, josta voin tulla vielä 10-15 prosenttiyksikköä vastaan. Jos ei kelpaa niin kolmen metrin päässä seuraavassa putiikissa on aivan samat tuotteet tarjolla. Mukaan tästä mestasta tarttui pari seinäkoristetta, muutama afrikkapaita (mm. alla näkyvä gepariaiheinen, paras ostos ikinä!) sekä tarkasti valikoidulle henkilölle ostetut tuliaiset.

Long Streetin (pääkatu) varrella oli muutama aamulla netistä bongattu musiikkiliike ja Pan-African market, jossa oli luonnollisesti myöskin paikka käydä. Jälkimmäisestä tutustuimme mukavaan ja asiantuntevaan herrasmieheen, jolta löytyi valikoimasta himoittu kaikukopallinen mbira (sormipiano, google it) ja keskikokoinen djembe lähes pilkkahintaan. Perinteisenä kikkana tutustuimme tuotteisiin, esitimme tarjouksen, kuuntelimme vastatarjouksen ja lupasimme palaavamme seuraavana päivänä takaisin (käytiinkin jopa loppuviikosta uusiksi ja ostin kyseiset soittimet). African music storesta taasen ostin muutaman halvemman mbiran. Upeita soittimia. Loppupäivä menikin aika lailla hotellilla rentoutuessa ja telkkaria seuratessa.

Perjantaina lähdimme satamaan kävelemään ja hankimme liput robben islandille. Nimi tulee muuten siitä, että saarella oli ennen valtava määrä hylkeitä. Pahimpana pelkona oli 100 ihmisen turistimeri yhden oppaan perässä ja villeimmissä toiveissa vapaa tutkiskelu. Kuten arvata saattaa niin ensimmäinen vaihtoehtohan siinä toteutui. 25 minuutin matka saarelle lautalla oli tosin mukava kannella meri-ilmaa fiilistellessä. Perille saavuttaessa meidät ohjattiin välittömästi busseihin, jossa yllätys yllätys oppaan mikki ei toiminut ja suhteellisen hentoääninen naishenkilö yritti huudella tiukkoja faktoja saaren historiasta. Jotain jäi jopa mieleen, esimerkiksi poliittiset vangit olivat tarkemmin vartioidussa laitoksessa kuin murhaajat ja vastaavat sekä jokaisella vangilla oli oikeus vain yhteen vierailijaan puolen vuoden välein ja silloinkin lasin läpi puolen tunnin ajan. Karua meininkiä. No, jopa ryhmästä japanilaisia kameroineen selvittiin, hengailtiin satamassa, syötiin ja lähdettiin hotellille.

Lauantaina olin napannut itselleni pienen flunssan ja jäin aamupäiväksi hotellille juoman pikakahvia sekä kirjoittelemaan blogia ja postikortteja. On muuten hiton vaikeeta jos kliseitä yrittää välttää. Olkaa tyytyväisiä jos edes jonkun version saatte perille Suomeen, parhaani olen yrittänyt. Iltapäivästä lähdettiin 2010 futiksen MM-kisoja varten rakennetulle stadionille seuraaman Ajax Cape Townin futismatsia Pretorian yliopistoa vastaan. 68 000 betonirakennelmassa oli paikalla ehkäpä 1000-1500 innokkainta fania ja tunnelma oli sen mukainen. Peli oli kuitenkin ihan viihdyttävä (lopputulos 1-5). Illasta suuntasimme kohti long streetin pubeja livemusiikin toivossa. Sopiva loukku löytyikin irkkupubin muodossa, jossa tosin 3 euron sisäänpääsyn maksettuamme pettymys oli melkoinen. Sähkörummut ja laulu olivat ainoat livenä tulleet elementit, muut kuuluivat suoraan taustanauhalta. Ensimmäisen setin loputtua Queenin crazy little thing called loven totaalisen murhaamiseen oli aika lähteä pois ja vähän äkkiä.

Sunnuntaina oli viimein vuorossa käynti viinitilalla. Groot Constantian viinitila on Etelä-Afrikan vanhin ja täytyy sanoa, että aivan uskomattomat puitteet valmistusprosessille tilalla oli. 4 euron hintaan sai opastetun kierroksen viininvalmistuksesta ja 5 eri tuotteen maistelun. Luonnollisesti kun makuun pääsi niin kaupan kautta oli käytävä muutama pullo hakemassa. Suurena ideana vielä tässä vaiheessa on säästää molemmat jotain tiettyä special momentia varten, mutta saa nähdä. Kunhan korkki ei aukea ennen jotain BRA:n haalaribileitä niin kaikki on hyvin. Paluumatkalla käytiin vielä rannan kautta, kiva tunne pitkästä aikaa.

Maanantaina Pyry lähti sukeltelemaan haiden kanssa kun taas itse jäin pihistelylinjalla kaupungille pyörimään. Kuulemma hieno reissu oli, pari haitakin jopa näkyi. Itse epäilen fisuja  delfiineiksi tai isoiksi lahnoiksi, mutta antaa kaverin rakennella pilvilinnoja. Oma päiväni meni aika leppoisasti kahvilan terassille istuessa, kahvia imaillessa ja maailman menoa miettiessä.

Tiistaina lensimme aamusta Johannesburgiin ja vietimme yön siellä. Ei siitä enempää, aika kurja paikka, en tykännyt. Nyt pitäisi palata taas arkeen vielä vajaaksi 9 viikoksi, jolloin viimeinen koe on takana ja Mosambikin biitsit edessä. Puolet jo Afrikkaa takana, Suomessakin ollaan jo aivan kohta!

The City of Blinding Lights Part 2

Tiistaipäivän suunnitelmassa oli reilun 1100 metrin korkuisen pöytävuoren tarkastaminen. Maanantaina ostettu kahden päivän lippu turistirundibussiin osoittautui hyödylliseksi ja hyppäsimme puoli kymmenen bussiin, joka vei suoraan vuoren alle. Alkuperäisenä ideana oli mennä cable carilla eli ’hissillä’ sekä ylös että alas, mutta ihmismeren ja hinnan (18e meno – paluu) nähtyämme ratkaisuksi kehittyi ylös kiipeäminen.

1.5 kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme reitin lähtöpisteelle, jossa odotti ’opas’ karttojen kanssa. Kaveri neuvoi meille reitin ylös, näytti wikipediasta tulostetun artikkelin jossa mainitaan äijän nimi ja kinusi muutamaa randia palkkioksi vaivannäöstä. Itse kun kolikoista halusin muutenkin eroon niin 4 randia (40snt) vippasin. Mielenkiintoinen yksityiskohta tosin, kun illalla myöhemmin hotellilla tarkastelin pöytävuoresta kertovaa wikipedia-artikkelia niin tätä ’opasta’ ei mainita niin missään. Väärennetyn tekstinpätkän turvin senttien kerjääminen ilmeisesti toimii suhteellisen hyvin, mutta sainpahan edes kiipeilyreitit karttana sekä muutaman muun esitteen.

Arvioitu reitin kesto oli erinäisten lähteiden mukaan noin 2.5 tuntia. Alkumatkasta kiipesin gasellin lailla kiviä ylös 45 minuutin ennätysaika mielessä, mutta aika nopeasti elämän realiteetit tulivatkin tässäkin asiassa vastaan. Kunto ei ole ihan maratonaarin tasolla (vielä). Tunnin kapuamisen jälkeen ovat reidet ja pohkeet erittäin hapoilla ja taukoja alettiin pitämään 8 minuutin intervalleilla. Miellyttävän kokemuksesta teki kuitenkin muiden ihmisten suhteellinen vähyys, uskomattomat maisemat – vuoristopuroja, kalliohalkeamia, vesiputouksia.. you name it – sekä tietysti 9 euron säästö ja viikon kuntoilut, jotta taas voi hyvillä mielin käydä ravintolassa syömässä. Ehdottomasti suosittelen tätä vaihtoehtoa kaikille, jotka siihen kokevat pystyvänsä. Ylös päästyämme otimme pakolliset turistikuvat, joimme yhdet oluet ja menimme cable carilla alas. Pitihän sekin kokea, vaikka aika turha kokemus oli kiipeämiseen verrattuna.

Loppupäivän alkuperäisenä ajatuksena oli käydä vielä viinitilalla, mutta homma menikin uusiksi, kun pöytävuorireissu vei melkein 6 tuntia. Tyydyimme kakkosvaihtoehtoon ja rullasimme sinisen linjan läpi. Komeita maisemia tosin silläkin reitillä varsinkin rantateitä ajettaessa, ei ollenkaan huono ratkaisu. Illasta käväisimme vielä eräässä Eastern Food Bazaarissa syömässä, missä on kymmenisen eri tiskiä, joista saa parin euroon hintaan tilata maistuvia itämaisia ruokia. Jos ikinä matkustatte kapkaupunkiin ja haluatte syödä halvalla, niin this is your place.

Keskiviikkona varasimme pakettimatkan Cape of Good Hopeen. Tiedän, jälleen eräs turistimatka, mutta ainoat vaihtoehdot olivat joko taksi, auton vuokraaminen (johon ei ikä riittänyt) tai pakettimatka. 48 eurolla pääsimme siis minibussin kyytiin noin tunniksi kohti koko Afrikan lounaiskärkeä. Matkan alussa kuski mainosti kertovansa ”hiukan faktoja kaupungista ja sen historiasta, but i’ll try to keep it light – you’re on a holiday right”? Suomeksi siis kaveri höpötti koko matkan ajan ja veti henkeä ehkä vartin välein. Eipä siinä, ihan mielenkiintoista settiä. Itse hyväntoivonniemi oli ihan hieno kokemus ja ihan mukava nähdä.

Illasta ajateltiin kerrankin kunnolla panostaa ruokaan ja suunnattiin kohti ’Mama Afrikaa’, josta juttujen mukaan saisi jopa krokotiilia syötäväkseen. Listalta löytyikin ilokseni ’Wild Game mixed grill’, joka sisälsi kudua, strutsia, krokotiilia ja impalakohan se viimeinen oli. Punaviinilasillisen kanssa hinnaks muodostui mukavat 25 euroa, mutta voipahan ainakin sanoa syöneensä krokotiilia, joka tosin ihan totta puhuen olisi mennyt härästä jos silmät kiinni olisi syönyt. Voipahan ainakin sanoa syöneensä krokoa.

Part kolmosessa luvassa vielä torimeininkiä, robben islandia, futismatsia ja viinitilaa. Pysykää linjoilla!