Sarvikuonojen maa

Mennyt viikonloppu jää varmasti mieleen. Kolmeen päivään mahtui niin sarvikuonoja, 13 tuntia bussissa istumista kuin suomen puhumista Jyväskylästä valmistuneen luokanopettajan kanssa pullakahvin ääressä. 

Liikkeelle lähdettiin perjantaiaamuna normaalille ihmiselle erittäin sopimattomaan aikaan kello 6.45. Pyry luonnollisesti tunki reissulle mukaan, mutta tällä kertaa saimme onneksi seuraksemme myös kaksi kanadalaista neitokaista. Tarkoituksena oli päästä ensin Seroween (Botswanan suurin kylä), josta jollain  jatkoyhteydellä Khaman Rhino Sanctuaryyn. Bussi Gaboronesta lähti oletettavasti (lue: enemmistön mielestä, jolta asiaa kysyttiin. Hajontaa oli) kello 08.00 ja kuin ihmeen kaupalla se oli kuin olikin jo laiturilla odottelemassa puoli kahdeksalta. Lippuja ei ostettu etukäteen, vaan 20 vuotta vanhaa paunulaista muistuttavaan kulkupeliin noustiin periaatteella mitä nopeammin olet sisällä, sitä paremmat paikat. Sisälle päästyäni torkut alkoivat houkutella varsin kovasti, mutta juuri kun sopiva asento löytyi saapuivat "hello sir buy simba chips, water, motor magazine" -riivaajat ahdistelemaan. Kyllä, bussin sisälle. Kauppiaan n:o 17 jälkeen alkoivat hermot olla melko tiukalla ja muutama suomalainen voimasana taisi lompakkokauppiaalle lentää, mutta tästäkin koettelemuksesta selvittiin. 

Bussi Seroween kesti noin 4 tuntia ja maksoi 67,50 pulaa (n. 7e). Oikein mukava matka, Dan Brownin Lost Symbolin lukeminen ja maisemien katselu tekivät tripistä jopa lähes miellyttävän ottaen huomioon, että bussin penkit eivät olleet sieltä leveimmästä päästä eikä vieressä istunut rouvashenkilö ollut sieltä hennoimmasta päästä. Seroween päästyämme meidät ohjattiin välittömästi seuraavaan bussiin, joka kuskasi seurueemme kahden euron sopuhintaan lyhyen matkan Rhino Sanctuaryn portille. Lyhyet neuvottelut respan kanssa päättyivät 280 pulaan per nenä sisältäen kaikki roudaukset majoituksen ja ruokapaikan välillä, majoituksen 6 hengen yhteishuoneessa sekä 2 tunnin game driven. Varsin hyvä diili mielestäni. Vielä kun game drive oli privaatti ajelu omalla kuskilla pienellä safariautolla niin fiilikset olivat aika hyvät. 

Game drivelta sain kaiken mitä tulinkin hakemaan. Valtavia laumoja impaloita, kirahveja käyskentelemässä rauhallisesti pimenevässä illassa, seeproja sekä huikeimpana kaksi sarvikuonoa noin 15 metrin päästä bongattuna. Käveltiin siis autosta 'bird hidelle' eli pienelle katokselle kasvuston seassa, jossa ideana oli katsella erinäisiä lintulajeja. Yllätys oli kuitenkin suuri, kun brittinainen kuiskasi katoksesta olemaan aivan hiljaa. Yksi niistä hetkistä, kun tunsi olevansa todella pieni ja voimaton olento. Illan päätteeksi vielä muutama euron olut ja pekoniburgeri (kyllä, tiedän, mutta päivän yhdellä tonnikalapurkilla eläneenä teki mieli jotain tuttua ja turvallista) haaviin, kyyti kämpille ja päivä oli pulkassa.

Lauantaina odotti Francistown, mikä siis on Botswanan toiseksi suurin kaupunki. Erään kuorokaverimme 'foster mom' (ottoäiti, sijaisäiti? mikä lie) on 18 vuotta sitten Suomesta Botswanaan muuttanut kasvatustieteen maisteri Jyväskylästä, joka päätti tulla lähetystyön siivittämänä työskentelemään Francistowniin. Edellisiltana soitettu tiedustelupuhelu Pirkolle (nimi muutettu yksityissuojan takia. En kyllä usko, että rouvaa pahemmin haittaa nimen käyttäminen tässä tekstissä, mutta periaate on periaate, kun lupa unohtui kysyä) varmisti, että pääsisimme Pirkon luo päivälliselle ja jopa pienelle kierrokselle ympäri kaupunkia. Kolmen ja puolen tunnin bussimatkan (50 pulaa) jälkeen saavuimme Francistownin kaoottiselle bussiasemalle ja kontaktimme metsästäminen alkoi. Melko nopeasti rouva löytyikin ja luksuskyyti valkoisella Toyotalla kohti tuntematonta alkoi.

Vartin ajomatkan jälkeen saavuimme Pirkon talolle, mikä oli sanalla sanoen ja Botswanan standardit huomioon ottaen upea, kauniisti sisustettu ja tilava yhden kerroksen omakotitalo. Hetken siinä jutusteltuamme emäntämme laittoi kahvit ja teet tulille paljastaen samalla suuren vadillisen perinteisiä suomalaisia pullia. Vaikea siinä mitään oli puhua mistään Botswanaan lähdön syistä, kun allekirjoittanut veti pullaa kuin viimeistä päivää lähes kyyneleet silmissä. Oli se sen verran hieno hetki. Kahvittelun jälkeen kuorokaverimme ajelutti meitä ympäri Francistownia. Hirveästi kaupungissa  ei totta puhuen ollut nähtävää, mutta tulipahan ainakin pienellä kukkulalle kiivettyä ja sieltä ihmeteltyä tätä 100 000 metropolia lähes lintuperspektiivistä.

4 tunnin kaupungilla pyörimisen ja hostelin varaamisen jälkeen Pirkko tarjosi ystävällisesti vielä maittavan illallisen asunnollaan. Mikäs siinä jutellessa niitä näitä ja syödessä kunnon kotiruokaa pitkästä aikaa. Illan kruunasi Pirkon ottolasten kanssa katsottu MiB III, jonka jälkeen oli aika lähteä kohti majapaikkaa ja toivottaa emännällemme hyvät jatkot. Hostelissa näytti jo pahalta, kun huoneessa olleesta telkkarista pärähti pyörimään Steven Seagalin D-luokan leffa, mutta tässä vaiheessa olin itse jo aivan veto poissa eikä edes action-leffojen iki-ikoni onnistunut pilaamaan viikonloppuani.

Francistownista en hirveästi kuvia jaksanut räpsiä, koska siellä ei yksinkertaisesti ollut mitään kuvaamisen arvoista. Ei kai sillä niin väliä. Tulevan viikon suunnitelmista ei ole vielä pienintäkään käsitystä, mutta ainakin yksi asia on varma: 14 päivää niin ollaan jo Kapkaupungissa lomalla!