The City of Blinding Lights Part 1

Ilmeisestikin 15 asteen äkillinen lämpötilamuutos, matkustaminen ja kovat tuulet saivat yhdessä aikaan ei niin mukavan flunssan, josta syystä kirjoittelen jo nyt hieman kuulumisia ja tunnelmia täältä. Pakko lepäillä hetki ennen Ajax Cape Townin futismatsia ja illan muita meininkejä.

Kapkaupunki, Kaapstad, Cape Town – eteläisen Afrikan iso omena, jossa liikennevalojen merkkiäänet ovat suoraan kasibittisen nintendon avaruuspeleistä ja ambulanssi kuulostaa lähinnä surulliselta sudelta. 3,5 miljoonaa asukasta, lukuisat viinitilat, joka toisessa postikortissa oleva majesteettinen pöytävuori, sadat eri ravintolat sekä monet muut elementit tarjoavat matkailijalle unohtumattomia kokemuksia ja elämyksiä.

Palataanpa kuitenkin alkuun ja edetään päivä kerrallaan. Aamupala oli hotellissamme tarjolla kello 06.30-10.00 johon luonnollisesti oli kerittävä, vaikka aikainen herääminen noin etukäteen ajateltuna tuottikin hieman tuskaisia ajatuksia. Kaikki oli kuitenkin unohdettu, kun pääsimme aamiaispöytään. Gaboronessa olin tottunut syömään aamupalaa ehkä noin joka viides päivä ja silloinkin yhden banaanin, joten full continental breakfast, oma tarjoilija ja vapaasti tilattavissa olevat omeletit sekä munakkaat mitä erilaisimmilla täytteillä hämmensivät aluksi, mutta ihmisluonteelle ominaisesti hyvään tottuu yllättävän nopeasti. ”Would you like some coffee, sir?” Jea.

Meillä oli pieni raakavedos seuraavien 9 päivän suunnitelmasta, mutta mitään tarkkaa tuntiaikataulua ei todellakaan kiinnostanut alkaa tekemään. Fiiliksen mukaan on tähänkin mennessä parhaat ratkaisut syntyneet, joten maanantaiaamuna lähdimme kävelemään arvalla valittuun suuntaan ja tsekkailemaan lähiympäristön tarjontaa. Hetken kävelyn jälkeen eteen avautuikin yllättäen castle of good hope (hyväntoivonlinna?! Aika karmean kuuloinen käännös), joka siis on hollantilaisten siirtomaaihmisten rakentama linnoitus 1600-luvulla. Ihan hieno mesta sinällään ja historiaan tutustuminen kylttien kautta olisi antanut ehkäpä vielä enemmän, mutta ei tällä kertaa.

Linnan katolta bongattiin punainen bussi, joka näytti hyvinkin vahvasti kiertoajeluun suunnatulta kulkuneuvolta. Suuntasimme lähimmälle pysäkille odottelemaan seuraavaa vuoroa, joka onneksi saapui jo noin 20 minuutin odottelun jälkeen. Kahden päivän rajattomat ajelut molemmilla linjoilla maksoi vähän vajaa 25 euroa. Kahden päivän lippuun sisältyi myös kanaali- sekä yöajelu. Jokaisella pysäkillä oli mahdollisuus jäädä pois ja tutustua mm. upeaan kasvitieteelliseen puutarhaan, pöytävuoreen, rantoihin tai viinitiloihin. Pienellä porukalla matkustettaessa voin ehdottomasti suositella tätä vaihtoehtoa hinnan takia, taksilla tulee yllättävän kalliiksi käydä kaikissa paikoissa missä haluaa vierailla. Toki muillekin päivän lippu punaisella linjalla (joka rullaa kaupungin läpi) on ehdottomasti järkiratkaisu. Maksimissaan parin tunnin kiertoajelulla, jossa koko ajan kuulee halutessaan selostusta nähtävyyksistä yli neljällätoista mahdollisella kielellä (mm. ruotsia koitin, 'hieman' ruosteessa tuntuu olevan), oppii hahmottamaan paremmin kaupunkia ja näkemään mahtavia maisemia.

Ajoimme koko punaisen linjan läpi ja jäimme päätepysäkillä pois. Kävimme kokeilemassa kanaaliajelun, joka oli hieman turha, mutta kun ilmaiseksi saa niin miksei. Suunnitelmat olivat tässä vaiheessa hieman auki, joten ainoa fiksu ratkaisu oli tietysti jäädä rantakahvilaan istumaan, tilata karahvi valkoviiniä ja tutkailla mahdollisuuksia. Vartin mietiskelyn jälkeen plääniksi muotoutui satama-alueella hengailu ja ilta-ajelun odottelu. Pyryn Cape Town –oppaan suosituksen mukaisesti menimme syömään kaupungin parhaaksi mainostettuun kalaruokaravintolaan. Tilasin tempura prawnia with white fish and scallops. En ole ihan varma mitä tempura oikeasti tarkoittaa, mutta jos miljoonan kysymys olisi niin lukitsisin vaihtoehdon ’friteerattu’. Rapeakuorista katkarapua, kalaa ja simpukoita tuli siis syötyä ilmeisesti soijapohjaisen kastikkeen kera. Juomana luonnollisesti kalaruoille sopiva valkkari. Tässä vaiheessa suurin osa lukijoista varmaan pyörittelee jo päätään epätoivoisena ja ajatukset ovat suurin piirtein meikäläisen toimittamisessa AA-klinikalle, mutta mitä itse tekisitte, jos lasillinen maksaa 2-3 euroa, viini on paikallista tuotetta ja vesi on lähes samoissa hinnoissa? Sitä minäkin.

Kuudelta starttasi ilta-ajelu, joka oli myöskin ihan kiva kokemus. Bussi ajelutti meidät signal hillin päälle noin 360 metrin korkeuteen, jossa turistikomppaniamme pysähtyi. Aikaa oli puolisen tuntia fiilistellä auringonlaskua ennen lähtöä takaisin. Komeat maisemat myöskin sieltä. Kahdeksan maissa pääsimme hotelliin, jossa mukava lämmin suihku ja South-Africans got talent telkkarista kruunasivat komean ensimmäisen päivän.

Lisää tulossa.

Tien päällä taas

Pahoittelut blogihiljaisuudesta, mutta olen tällä hetkellä eräässä maailman kauneimmasta kaupungeista rentoutumassa Botswanan touhuista. Ajattelin kuitenkin kaikkien kolmen lukijani iloksi kirjoitella pienen jutun siirtymisestä tänne. Ensi viikolla paljon juttua tästä loisteliaasta metropolista!

Viime sunnuntaina lähdimme viimein pitkään odotetulle 10 päivän lomalle Kapkaupunkiin ja Johannesburgiin. Herätyskello herätti virkistävästi kello 04.45, sillä bussiasemalla piti olla viimeistään 06.00. ”Hieman” väsyneenä taivalsimme parkkipaikalle ja jäimme odottelemaan taksia, jonka olin varmistanut vielä edellisenä iltana: ”So you’ll be there at 5.30? Can you promise me that?” -> ”Yes sure sure, no problem.” 5.35 kaveria ei vieläkään näkynyt ja tarkastussoitto paljasti, että kyseinen henkilö heräsi täydestä unesta. Eihän siinä muu auttanut kuin lähteä matkalaukkujen ja reppujen kanssa juoksemaan täyttä vauhtia kohti bussin lähtöpaikkaa. Onneksi ehdimme juosta vain reilun kilometrin ennen kuin joku ystävällinen aamuvirkku poimi meidät kyytiin ja heitti asemalle.

Asemalla paljastui, että paikalla ei todellakaan tarvinnut olla viimeistään 06.00. Suurin osa matkustajista saapui paikalle noin kello 6.25. Tässä vaiheessa oli myös reissun ensimmäinen jännityksen paikka, sillä allekirjoittaneen matkalaukku on kymmenisen senttiä yli kokorajoitusten ja Intercapen (bussiyhtiö) sääntöjen mukaan laukku voidaan jättää asemalle jos jotain hämminkiä on. No, onneksi laukkuja lastannutta henkilöä moinen meininki ei kiinnostanut ja laukut heitettiin alatilaan mitään mittailematta ja punnitsematta.

Matka Etelä-Afrikan rajalle kesti vain viitisentoista minuuttia, jossa odotti seuraava kuumotus. Rajalla näet saatetaan vaatia todistusta siitä, että keltakuumerokote löytyy. Sitähän ei minulta tietenkään löydy kiitos YTHS:n tätien: ”joo ei siellä mitään keltakuumerokotusta tarvi, turhaan semmoista ottaa. Etelä-Afrikka on kyllä keltakuumevapaa maa, mutta jos rajalla kyseistä keltaista korttia kysytään ja sitä ei löydy, pakotetaan rokote ottamaan jossain hämyisessä betonikopissa ja maksamaan 300 euroa siitä huvista. Onneksi viranomaisia ei tämäkään touhu kiinnostanut yhtään ja ainoa kysely tuli läppäristä (jota en viikoksi uskaltanut jättää Las Vegasiin), joka jostain syystä olisi pitänyt Botswanan puolella tullata. Perinteiset ”I didn’t know” ja suomiläpät toimivat jälleen ja matka jatkui kohti J’Burgin asemaa.

Johannesburgia ei syystä sanota yhdeksi maailman vaarallisimmista kaupungeista. Välittömästi asemalle astuttaessa alkoi satelemaan varoituksia varkaista ja kehotuksia liikkumaan vain takseilla/junalla, kaupungilla ei kuulemma hirveän turvallista ole liikkua. Toki jutuissa on varmasti hieman värikynääkin mukana, mutta kieltämättä paikasta tuli heti erittäin epämukava fiilis. Päädyimme mielestämme järkiratkaisuun eli otimme taksin lentokentälle ja hengasimme siellä eräässä pubissa mukavat seitsemän tuntia ennen koneen lähtöä. Mikäs siinä hyvän ruoan, halpojen oluiden ja valioliigamatsien seurassa ollessa. Alkuperäinen lähtöaika oli jo 18.30, mutta syystä x Flymango (halpalentoyhtiö, vrt. Ryanair) siirsi starttia reilu kaksi tuntia eteenpäin vartin vaille yhdeksään. Huono homma tässä oli se, että lennon piti olla perillä 23.10 ja check-in meni hotellissamme kiinni jo 00.00.

Lento meni kuitenkin mukavasti ja jopa 20 minuuttia etuajassa saavuimme Kapkaupungin lentokentälle, josta hämmentävän paljon Gaboronen meininkiä muistuttava ”taksikuski” noukki meidät haltuunsa ja kuskasi 25 euron hintaan pienellä Toyotallaan aivan keskustan tuntumassa olevaan hotelliimme. Check-in onnistui ilman ongelmia ja näin sitä vain ollaan opiskelijabudjetilla 4 tähden hotellissa …

Lopuksi vielä muutama ennakoiva kuva tulevasta: 

Radalla: Botswana

VAROITUS: Seuraava teksti sisältää alaikäisille ja muille herkille ihmisille sopimatonta materiaalia vaikkakin tämäkin versio on tietyistä syistä hieman sensuroitu. I'm not kidding. What happens in Botswana, stays in Botswana ja näin päin pois. 

Alkoholi- ja yleensäkin päihdekulttuuri on suuressa roolissa Las Vegasissa etenkin torstai-lauantai -iltoina, jolloin meno yltyy välillä erittäin rajuksi. Kampuksen alueella alkoholin nauttiminen on noin teoriassa kiellettyä, mutta käytännössä ketään ei kiinnosta jos sitä olutta tai rommia imailee keskellä katua. Täältä löytyy myös yksi opiskelijabaari, pahamaineinen Block 411. Legendan mukaan ulkomailta tullut opiskelija ei selviä paikasta ilman ryöstetyksi tulemista, tyrmäystippoja juomassa tai vähintäänkin 50 kylmää katsetta localeilta. Tiedä häntä, mutta kyseistä hervannan varjobaaria muistuttavaa mestaa en ole vielä tarkastanut. Kenties jonain päivänä. Vaihtareiden juhliminen kampuksen sisällä keskittyykin lähinnä asuntolakemuihin. Tästä lisää hieman tuonnempana.

Voimajuomaa ei Botswanassa myydä suomalaiseen tapaan ruokakaupoissa, vaan ostokset joutuu tekemään alkoja muistuttavissa viinakaupoissa, joista suurimmat ovat 'Tops' ja 'Liquorama'. Valikoima vaihtelee todella paljon aina hämyisestä viiden tuotteen kulmakaupasta supermarkettien vieressä oleviin valtaviin komplekseihin, joista saa lähes kaikkea aina 2,5 euron viinibokseista 100 euron hifistelyviskeihin. Hintapolitiikasta sen verran, että halvalla lähtee. Ihan varma en ole näkyykö yllä oleva kuva kunnolla, mutta seuraavassa allekirjoittaneen yleisimpiä valintoja hintoineen:

- 6-pack Black Labelia (olutta) n. 4e

- 1 litran puna- tai valkoviiniboksi vajaa 3e

- Viinipullot 3e ->

- 0,75L Brandypullo n. 10e

Lisäksi koriin tarttuu satunnaisesti erilaisia yksittäisiä pulloja, esimerkiksi Captain Morgan + cola (kuva alempana) about euron kipale ja Klipdrift + cola samaa luokkaa. Muita hyviä valintoja ovat kätevä 2,5 desin pillimehupurkki rosé-viiniä 1,5 eurolla tai Russian bear vodka, joka irtoaa yhdeksällä. 

Ehkäpä pari sanaa tähän väliin terassityyppisistä ja Passionia muistuttavista (moni varmaan tietää, mitä tarkoitan) paikoista, jossa ideana ei ole bilettää täysiä aamuun asti vaan rauhassa istuskella iltaa ja kenties seurata valioliigaa samalla. Näitä on tullut kokeiltua lähes jokainen varteenotettava vaihtoehto. Toki varmasti löytyy vielä uskomattomia og-paikkoja keskustan ulkopuolelta, mutta muutaman tarinan kuulleena hieman kuumottaa kyseiset mestat. No kuitenkin, suosikiksi on muodostunut eräs toisen kerroksen terassi keskustassa, josta on hieno näkymä alas kaupungille. Kuppila tarjoaa lisäksi valioliigaa ja muuta urheilua toiveiden mukaan neljän telkkarin voimin jos oikein muistan sekä ihan suhteellisen hyvän valikoiman oluita ja erilaisia pieniä snackseja.

5 minuuttia yliopistolta löytyy myös Gaborone Sun (hotelli), jolla on loistelias kasino. Peleille pääsee euron sisäänpääsymaksulla ja asiaan kuuluvia virvokkeita tarjotaan sopivaan hintaan. Täällä tosin olen viipynyt vain ja kerran ja silloinkin 30 minuuttia, koska se &"%/!("& pingviinihedelmäpeli vei kaikki rahat muutamalla painalluksella. Neljällä mursulla olisi voittanut miljoonia, mutta kun ei niin ei. Ruotsalaiset ovat erityisen kunnostautuneet tässä kasinotouhussa ja villeimpien huhujen mukaan eräs jannu on lähes 2000 pulaa voitolla bläkäristä. Ihan paljon mahdollista, sen verran usein kaveri viihtyy paikalla oluita kumoten ja kortteja laskien. Eipä siinä.

Jokaiseen ravintolaan voi myöskin pelkästään jäädä istuskelemaan ja nauttimaan muutaman huurteisen. Linga Longa on erittäinkin sopiva tähän tarkoitukseen, kuten kaksi viikkoa sitten lauantaina tuli huomattua. Valioliigajuomapeli (shotti per maali, hörppy per rajaheitto jne jne) osoittautui melko hauskaksi touhuksi ja viimeistään raflan shottiosaston nähtyäni olin myyty. 'Bob Marley', 'Osama Bin Laden', 'Suitcase' ja monet muut tulivat tuona iltana testattua...

... mutta pitäähän iltaa luonnollisesti lähteä jatkamaan jonnekin. Etkot eli pre-partyt ovat yleensä jonkun dorm roomissa, johon saa helpohkosti 15 ihmistä mahtumaan. Homman nimi on täysin sama kuin Suomessa, eli korkki auki ja... se on sitten siinä. Musiikki pauhaa taustalla ja välillä (etenkin loppuillasta) on vieraan kielen mongerruksesta vaikea saada selvää, mutta perinteinen kikka eli nyökyttely ja satunnainen hörpyn ottaminen toimii aina.

Viime lauantaina pidettiin Pyryn kanssa etkot meidän kämpillä ja luonnollisesti musiikkipuoli oli lähinnä suomalais- ja ysäripainotteinen. Matti Nykänen, Aikakone ja Janos Valmunen pauhusi ja porukka tuntui olevan aika fiiliksissä. Jossain vaiheessa tätä iltaa kuulin myöskin, että kaksi ranskalaista kaveria oli saapunut muutama päivä sitten kampukselle. Pitihän Jean-Phillippe ja Theo kutsua myöskin kemuihin, joten lähdin metsästämään heitä ympäri kampusta. 25 minuutin haeskelun jälkeen kaverit löytyivät (olivat muuten oikein mielissään kun osasin sanoa je m'appelle Nico, avec que la marmotte. Toivon syvästi, että tietyt ihmiset Ranskassa lukevat tämän tekstin ja osaavat arvostaa tekoa) ja palasimme huoneeseemme, jossa yllättäen väkimäärä oli vain lisääntynyt. Eipä siinä, seuraava vaihe oli jokaiselle allekirjoittaneen tuntevalle tuttu, eli kitara esille ja biisit tulille.

Kolmea tuntia ja yhtä brandypulloa myöhemmin noin kello 23.30 päätimme lähteä siirtymään surullisen kuuluisaan Bull&Bushiin, josta aiemmin jo kerroin kameravarkauden yhteydessä. Eipä auta mitään, kun paikka on kaupungin paras bileluola. Ainoa varteenotettava vaihtoehto on Boulevard, joka tosin on niin paljon paikallisten valkoisten työläisten suosiossa, että tulee oikein hämmentynyt fiilis välillä. Bull and Bushiin maksaa sisälle muistaakseni ehkäpä kolme euroa. Juomaa jos haluaa tilata, niin oluesta joutuu pulittamaan 1.5 euroa, shotista kaksi ja drinkeistä reilu kolme. Tähän asti olen tyytynyt perinteiseen olut- ja shottilinjaan. Kyllä, lähinnä tequilaa. Oikeastaan ainoastaan tequilaa.

B&B:sta löytyy iso tanssilattia, jossa DJ soittaa oikeastaan täysin samaa kamaa kuin Jyväskylän BRA:ssa. Aviciin Levels on erittäin iso hitti täällä. Eipä sillä sinänsä väliä, sillä viimeisinä kertoina on tanssilattia jäänyt kokonaan kokeilematta. Paikalliset neitokaiset tulevat aika ahkerasti juttelemaan ja seuraava keskustelu on erittäin tuttu ilmiö pilkun lähestyessä: "Oh you're from finland, nice! Can I have your number? I like you! Want to get out from here?" Blogi kun julkinen on niin kaikkia juttuja ei julkisesti kerrota, mutta jos Suomessa joku oluen haluaa joku päivä tarjota niin voi olla, että muutaman tarinan voin kertoa. Tuona kyseisenä iltana hengasin lähinnä Jean-Phillippen kanssa jutellen jos oikein muistan niin moottoripyörällä ajamisesta Afrikan halki. Semmosta.

Aika kiitää klubilla todella nopeasti. Ennen kuin huomasinkaan otti eräs jenkkityttö hihasta kiinni ja sanoi, että nyt on ilmainen kyyti takasin - let's go. No eipä siinä tietenkään ihmeempiä, auton takapenkille ja menoksi. Yllätys oli melkoinen, kun oltiinkin kuskin talolla. Tosin täytyy myöntää, että tähän ne illat yleensä menevät. Ikinä ei tiedä, mitä tapahtuu ja se on totta puhuen melko mahtavaa. Kuskin talolta pääsin viiden (ehkä?!) maissa kämpille. Hienoa touhua.

Jos kysymyksiä tulee niin kirjoitelkaahan kommenttiosioon, vastaan erittäin mielelläni! Ainiin. Olen saanut täällä lempinimen Anakonda. Älkää kysykö miksi.

Sarvikuonojen maa

Mennyt viikonloppu jää varmasti mieleen. Kolmeen päivään mahtui niin sarvikuonoja, 13 tuntia bussissa istumista kuin suomen puhumista Jyväskylästä valmistuneen luokanopettajan kanssa pullakahvin ääressä. 

Liikkeelle lähdettiin perjantaiaamuna normaalille ihmiselle erittäin sopimattomaan aikaan kello 6.45. Pyry luonnollisesti tunki reissulle mukaan, mutta tällä kertaa saimme onneksi seuraksemme myös kaksi kanadalaista neitokaista. Tarkoituksena oli päästä ensin Seroween (Botswanan suurin kylä), josta jollain  jatkoyhteydellä Khaman Rhino Sanctuaryyn. Bussi Gaboronesta lähti oletettavasti (lue: enemmistön mielestä, jolta asiaa kysyttiin. Hajontaa oli) kello 08.00 ja kuin ihmeen kaupalla se oli kuin olikin jo laiturilla odottelemassa puoli kahdeksalta. Lippuja ei ostettu etukäteen, vaan 20 vuotta vanhaa paunulaista muistuttavaan kulkupeliin noustiin periaatteella mitä nopeammin olet sisällä, sitä paremmat paikat. Sisälle päästyäni torkut alkoivat houkutella varsin kovasti, mutta juuri kun sopiva asento löytyi saapuivat "hello sir buy simba chips, water, motor magazine" -riivaajat ahdistelemaan. Kyllä, bussin sisälle. Kauppiaan n:o 17 jälkeen alkoivat hermot olla melko tiukalla ja muutama suomalainen voimasana taisi lompakkokauppiaalle lentää, mutta tästäkin koettelemuksesta selvittiin. 

Bussi Seroween kesti noin 4 tuntia ja maksoi 67,50 pulaa (n. 7e). Oikein mukava matka, Dan Brownin Lost Symbolin lukeminen ja maisemien katselu tekivät tripistä jopa lähes miellyttävän ottaen huomioon, että bussin penkit eivät olleet sieltä leveimmästä päästä eikä vieressä istunut rouvashenkilö ollut sieltä hennoimmasta päästä. Seroween päästyämme meidät ohjattiin välittömästi seuraavaan bussiin, joka kuskasi seurueemme kahden euron sopuhintaan lyhyen matkan Rhino Sanctuaryn portille. Lyhyet neuvottelut respan kanssa päättyivät 280 pulaan per nenä sisältäen kaikki roudaukset majoituksen ja ruokapaikan välillä, majoituksen 6 hengen yhteishuoneessa sekä 2 tunnin game driven. Varsin hyvä diili mielestäni. Vielä kun game drive oli privaatti ajelu omalla kuskilla pienellä safariautolla niin fiilikset olivat aika hyvät. 

Game drivelta sain kaiken mitä tulinkin hakemaan. Valtavia laumoja impaloita, kirahveja käyskentelemässä rauhallisesti pimenevässä illassa, seeproja sekä huikeimpana kaksi sarvikuonoa noin 15 metrin päästä bongattuna. Käveltiin siis autosta 'bird hidelle' eli pienelle katokselle kasvuston seassa, jossa ideana oli katsella erinäisiä lintulajeja. Yllätys oli kuitenkin suuri, kun brittinainen kuiskasi katoksesta olemaan aivan hiljaa. Yksi niistä hetkistä, kun tunsi olevansa todella pieni ja voimaton olento. Illan päätteeksi vielä muutama euron olut ja pekoniburgeri (kyllä, tiedän, mutta päivän yhdellä tonnikalapurkilla eläneenä teki mieli jotain tuttua ja turvallista) haaviin, kyyti kämpille ja päivä oli pulkassa.

Lauantaina odotti Francistown, mikä siis on Botswanan toiseksi suurin kaupunki. Erään kuorokaverimme 'foster mom' (ottoäiti, sijaisäiti? mikä lie) on 18 vuotta sitten Suomesta Botswanaan muuttanut kasvatustieteen maisteri Jyväskylästä, joka päätti tulla lähetystyön siivittämänä työskentelemään Francistowniin. Edellisiltana soitettu tiedustelupuhelu Pirkolle (nimi muutettu yksityissuojan takia. En kyllä usko, että rouvaa pahemmin haittaa nimen käyttäminen tässä tekstissä, mutta periaate on periaate, kun lupa unohtui kysyä) varmisti, että pääsisimme Pirkon luo päivälliselle ja jopa pienelle kierrokselle ympäri kaupunkia. Kolmen ja puolen tunnin bussimatkan (50 pulaa) jälkeen saavuimme Francistownin kaoottiselle bussiasemalle ja kontaktimme metsästäminen alkoi. Melko nopeasti rouva löytyikin ja luksuskyyti valkoisella Toyotalla kohti tuntematonta alkoi.

Vartin ajomatkan jälkeen saavuimme Pirkon talolle, mikä oli sanalla sanoen ja Botswanan standardit huomioon ottaen upea, kauniisti sisustettu ja tilava yhden kerroksen omakotitalo. Hetken siinä jutusteltuamme emäntämme laittoi kahvit ja teet tulille paljastaen samalla suuren vadillisen perinteisiä suomalaisia pullia. Vaikea siinä mitään oli puhua mistään Botswanaan lähdön syistä, kun allekirjoittanut veti pullaa kuin viimeistä päivää lähes kyyneleet silmissä. Oli se sen verran hieno hetki. Kahvittelun jälkeen kuorokaverimme ajelutti meitä ympäri Francistownia. Hirveästi kaupungissa  ei totta puhuen ollut nähtävää, mutta tulipahan ainakin pienellä kukkulalle kiivettyä ja sieltä ihmeteltyä tätä 100 000 metropolia lähes lintuperspektiivistä.

4 tunnin kaupungilla pyörimisen ja hostelin varaamisen jälkeen Pirkko tarjosi ystävällisesti vielä maittavan illallisen asunnollaan. Mikäs siinä jutellessa niitä näitä ja syödessä kunnon kotiruokaa pitkästä aikaa. Illan kruunasi Pirkon ottolasten kanssa katsottu MiB III, jonka jälkeen oli aika lähteä kohti majapaikkaa ja toivottaa emännällemme hyvät jatkot. Hostelissa näytti jo pahalta, kun huoneessa olleesta telkkarista pärähti pyörimään Steven Seagalin D-luokan leffa, mutta tässä vaiheessa olin itse jo aivan veto poissa eikä edes action-leffojen iki-ikoni onnistunut pilaamaan viikonloppuani.

Francistownista en hirveästi kuvia jaksanut räpsiä, koska siellä ei yksinkertaisesti ollut mitään kuvaamisen arvoista. Ei kai sillä niin väliä. Tulevan viikon suunnitelmista ei ole vielä pienintäkään käsitystä, mutta ainakin yksi asia on varma: 14 päivää niin ollaan jo Kapkaupungissa lomalla!

September

Mosambikilaisen tanssiryhmän taidonnäyte Lobatsessa

Viime viikon touhuista ei paljon kerrottavaa ole, mutta kirjoinpa silti jotain pientä kaikkien iloksi tai suruksi (muutama video sentäs!)

Keskiviikkona oli vuorossa jälleen pyykkipäivä. Kahden ja puolen viikon vaatteiden sullomineen pieniin, n. 10 litran muovipusseihin ei ollut ihan helpoin homma, puhumattamaan setin kuljettamisesta 500 metrin päähän pyykkituvalle. Itse pesuprosessi toimii first come, first serve -periaatteella, eli nopeimmat vievät koneet ja hitaat vikisevät. Masiinoita on rivissä parikymmentä, tosin reilu puolet on varustettu "NOT FINE" tai "do NOT use" -tarroilla. Muutaman konkarin anastettua jo varmalta näyttäneen vapaan koneen allekirjoittaneen edestä kävi edellisen kerran tavoin mielessä lahjoa joku käyttäjä varaamaan kone meikäläiselle. Onneksi kuitenkin eräs ystävällinen sielu ilmeisestikin osasi lukea ajatuksia ja onnistui luovuttamaan jopa 3 konetta käyttöömme. Arvostin kovasti. Koneet hyrräsivät reilun tunnin, jonka jälkeen siirryimme takapihalle täyteen auringonpaisteeseen istuskelemaan ja kuuntelemaan Lucky Dubea ja Fela Kutia +32 asteen lämpöön vaatteiden kuivuessa huimaa vauhtia narulla. On sitä huonompiakin keskiviikkoja ollut.

Pieni pätkä pronssisilla pilleillä soitettavaa ditlhaka-musiikkia Ramotswan kaupungissa (ei pienintäkään käsitystä mitä kaveri yrittää siinä selittää, 'oh okay' on aina varma valinta)

Torstaina ja lauantaina käytiin katsastamassa Lobatsen ja Ramotswan kaupunkien kulttuurifestivaalit. Lyhyesti tiivistettynä homman nimi oli juurikin sama kuin edellisen viikon reissulla Manyanaan - tärkeät ihmiset puhuivat tärkeitä asioita setswanaksi sillä välin kun itse ajattelin Chuck Norrisin roolia The Expendables kakkosessa tai Fc Juhuun toimintaa kotipuolessa. Hyvällä tahdollakaan noiden 2x7 tuntisten settien ei voi sanoa menneen nopeasti, mutta jälleen muutamat esitykset antoivat pientä toivoa jatkoa ajatellen. 

Perjantai oli viikon paras päivä, kun 'herätyskello ei soittanut' ja aamukahdeksan teoriatunti jäi välistä. Kunnon yöunien jälkeen päätimme lähteä läheiselle game reservelle, josta etukäteen ei ollut niin mitään käsitystä nettisivujen puuttumisen takia. Soitimme luottokuskillemme Molfille, joka lupasi kuskata meidät paikan päälle. Portilla selvisikin mielenkiintoinen asia, kun alueelle ei päässyt sisälle ilman omaa ajoneuvoa. Tiukkojen neuvotteluiden jälkeen Molf lupasi n. 25e kokonaishintaan kuskata meitä alueella ja heittää takaisin UB:lle. Game reserve ei tosin ihmeitä tarjonnut, apinoita enemmän kuin laki sallii ja muutamat seeprat kaukaisuudessa, mutta tulipahan tämäkin nähtyä. Sitä paitsi, kuinka usein sitä tulee oltua _taksilla_ bongailemassa eläimiä?

Tulevana viikonloppuna päästään toivottavasti lähtemään Francistowniin tutustumaan. Noin 6 tunnin bussimatkan päässä oleva kaupunki on Botswanan toiseksi suurin. Sitä odotellessa!