Hakuna Matata

Juhlalounas valmistuksessa

Huikeahko viikonloppu takana! Perjantaina olimme etnomusikologian kurssin kautta vierailemassa läheisessä Manyanan kylässä Bahurutshe-heimon ja lähikylien kansojen yhteisillä kulttuurifestivaaleilla. Aamuseitsemältä ollut lähtö tuotti "hieman" ongelmia (tällä viikolla torstaina ja lauantaina sama setti ...), mutta liikkeelle päästiin ilman suurempia ongelmia. Noin 45 minuutin bussimatkan jälkeen saavuimme perille Manyanaan, jossa kgosi (päällikkö) oli seuruettamme jo vastassa. Täytyy sanoa, että stereotypiat vanhoista, muinaista kieltä puhuvista puhvelinnahkoihin kääriytyneistä päälliköistä romuttuivat välittömästi. Tällä kyseisellä kgosilla oli farkut, punainen kauluspaita ja pisteenä i:n päällä komea hattu. Kaverilla oli tyyliä isolla T:llä. Englantikin sujui vallan mainiosti ja lyhyen tervetuliaispuheen jälkeen meidät vapautettiin tutkimaan aluetta ennen varsinaisen ohjelman alkua.

Alue ei tosin kovin iso ollut. Aidan toisella puolella porukka valmisteli lounasta perinteisissä lihapadoissa ja toisella virittäydyttiin hiljalleen festivaalitunnelmaan. Saimme kukin VIP-laatat paitoihin kiinnitettäväksi, varasimme hyvät paikat yhden teltan alta ja aloimme odottelemaan ohjelmanumeroiden alkua. Tuntia ja yhtä maissikippotarjoilua myöhemmin juhlallisuudet viimein alkoivat, kun kgosi saapui paikalle perinteisellä aasikyydillä musiikin soidessa taustalla. Vielä tässä vaiheessa olin melko fiiliksissä tulevasta showsta. Ohjelmalehtinen oli kuitenkin setswanan kielellä ja aiempien kokemusten perusteella olisi pitänyt arvata, että mikään ei mene niin kuin olettaisi.

Yksi harvoista esityksistä

Kokonaisuutena ohjelma kesti noin 4.5 tuntia, joista ehkäpä 3.5 tuntia oli puheita. Setswanaksi. Yritä nyt siinä olla positiivinen, kun puheista ei ymmärrä yhtikäs mitään ja koko ajan lämpeävässä päivässä on ilmeisestikin heimon tapojen mukaisesti fiksua käyttää pitkähihaista paitaa ja pitkiä housuja. Hämmennystä lisäsi vielä Kiinan suurlähettilään puhe. Jäi hieman epäselväksi mikä kyseisen herra funktio oli tässä kokonaisuudessa. Festareita seuraamassa oli meidän porukan lisäksi monta teltallista paikallisia sekä hurjasti em. suurlähettiläälle hurrannut kiinalaisporukka. Jos rahaa joutuisi laittamaan likoon niin olisin veikannut tätä 20 hengen seuruetta turisteiksi, mutta luultavasti kun näin sanon niin henkilöt olivat korkea-arvoisia diplomaatteja. No kuitenkin, yhden jälkeen saimme lounasta, joka koostui lähinnä paikallisesta puurosta ja riisistä (mihin se kaikki aamulla valmistettu liha meni?). Hyvällä tahdollakaan ruokaa ei hyväksi voinut kehua, mutta lujalla tahdonvoimalla ja korviin asti ulottuvalla hymyllä sekin alas meni ja pääsimme viimein lähtemään takaisin kampukselle. 

Pitkä kirjoitus, tiedän, mutta lupaan olla hetken taas kirjoittamatta. Koittakaa kestää. 

Lauantaille ostimme Pyryn kanssa 70 pulan (7e) liput Botswanan suurimmiksi ja hienoimmiksi mainostetuille populaarimusiikin festivaaleille. Odotukset olivat jälleen korkealla, mutta onneksi sisäinen minäni on jo hiljalleen oppinut, että liian innoissaan ei ikinä kannata olla. Pienen selvittelyn jälkeen saimme eräältä kaverilta bussikuskin numeron, jolle piti soittaa, kun itse on valmis lähtemään. Ei ainakaan palvelusta voi valittaa vielä kun kyyti oli ilmainen. Tarkistussoitto festivaalialueelle kertoi sen, että yksikään bändi ei ole vielä aloittanut soittamista. Päätimmekin suunnata erääseen terassiravintolaan muutamille oluille seuraamaan valioliigaa. Hyvä ratkaisu.

Hyvällä mielikuvituksella saattaa taustalta erottaa ManU - Fulham -pelin

Kolmea tuntia myöhemmin pirautimme kuskille ja liikkeelle lähdettiinkin lähes välittömästi läheiseltä parkkipaikalta. Oikein miellyttävän 45 minuutin ja gospelintäyteisen (kristillinen festaribussi, luulin jo nähneeni kaiken) matkan jälkeen saavuimme alueelle ja pettymys oli valtava. Yhden suuren lavan edessä hengasi ehkäpä 50 henkilöä ja tuntemattomaksi jäänyt esiintyjä lauloi lavalla karaokena rakkausballadeja. Järkevinä ihmisinä annoimme kuitenkin hommalle mahdollisuuden ja palkinto tulikin paria tuntia myöhemmin, kun kolme bändiä vetivät kukin todella hienon setin genren vaihdellessa instrumentaalijazzista reggaehen. Väkimäärä ei juurikaan lisääntynyt, mutta fiilis sen sijaan kohosi taivaisiin ja löysin itseni antautumasta musiikin tahtiin aivan eri tavalla kuin Suomessa (ei muistella pahalla ruisrock, olit omalla tavallasi uniikki). Viimeinen bändi lopetteli keskiyön maissa ja suuntasimme samaisella kyydillä takaisin yliopistolle. Kannatti lähteä. 

Mitäs muuta. Sain viimein poliisilta tivattua kopion rikosilmoituksesta (tosin konstaapeli kirjoitti koko lapun uudestaan kun vanha oli "hävinnyt" johonkin). Totuus kuitenkin ilmeni kopiosta, jossa luki teksti "Nothing recovered. Case closed due to insufficient evidence" = hävinneitä tavaroita ei saatu takaisin. Juttu suljettu puutteellisten todisteiden takia. Semmosta.