Hakuna Matata

Juhlalounas valmistuksessa

Huikeahko viikonloppu takana! Perjantaina olimme etnomusikologian kurssin kautta vierailemassa läheisessä Manyanan kylässä Bahurutshe-heimon ja lähikylien kansojen yhteisillä kulttuurifestivaaleilla. Aamuseitsemältä ollut lähtö tuotti "hieman" ongelmia (tällä viikolla torstaina ja lauantaina sama setti ...), mutta liikkeelle päästiin ilman suurempia ongelmia. Noin 45 minuutin bussimatkan jälkeen saavuimme perille Manyanaan, jossa kgosi (päällikkö) oli seuruettamme jo vastassa. Täytyy sanoa, että stereotypiat vanhoista, muinaista kieltä puhuvista puhvelinnahkoihin kääriytyneistä päälliköistä romuttuivat välittömästi. Tällä kyseisellä kgosilla oli farkut, punainen kauluspaita ja pisteenä i:n päällä komea hattu. Kaverilla oli tyyliä isolla T:llä. Englantikin sujui vallan mainiosti ja lyhyen tervetuliaispuheen jälkeen meidät vapautettiin tutkimaan aluetta ennen varsinaisen ohjelman alkua.

Alue ei tosin kovin iso ollut. Aidan toisella puolella porukka valmisteli lounasta perinteisissä lihapadoissa ja toisella virittäydyttiin hiljalleen festivaalitunnelmaan. Saimme kukin VIP-laatat paitoihin kiinnitettäväksi, varasimme hyvät paikat yhden teltan alta ja aloimme odottelemaan ohjelmanumeroiden alkua. Tuntia ja yhtä maissikippotarjoilua myöhemmin juhlallisuudet viimein alkoivat, kun kgosi saapui paikalle perinteisellä aasikyydillä musiikin soidessa taustalla. Vielä tässä vaiheessa olin melko fiiliksissä tulevasta showsta. Ohjelmalehtinen oli kuitenkin setswanan kielellä ja aiempien kokemusten perusteella olisi pitänyt arvata, että mikään ei mene niin kuin olettaisi.

Yksi harvoista esityksistä

Kokonaisuutena ohjelma kesti noin 4.5 tuntia, joista ehkäpä 3.5 tuntia oli puheita. Setswanaksi. Yritä nyt siinä olla positiivinen, kun puheista ei ymmärrä yhtikäs mitään ja koko ajan lämpeävässä päivässä on ilmeisestikin heimon tapojen mukaisesti fiksua käyttää pitkähihaista paitaa ja pitkiä housuja. Hämmennystä lisäsi vielä Kiinan suurlähettilään puhe. Jäi hieman epäselväksi mikä kyseisen herra funktio oli tässä kokonaisuudessa. Festareita seuraamassa oli meidän porukan lisäksi monta teltallista paikallisia sekä hurjasti em. suurlähettiläälle hurrannut kiinalaisporukka. Jos rahaa joutuisi laittamaan likoon niin olisin veikannut tätä 20 hengen seuruetta turisteiksi, mutta luultavasti kun näin sanon niin henkilöt olivat korkea-arvoisia diplomaatteja. No kuitenkin, yhden jälkeen saimme lounasta, joka koostui lähinnä paikallisesta puurosta ja riisistä (mihin se kaikki aamulla valmistettu liha meni?). Hyvällä tahdollakaan ruokaa ei hyväksi voinut kehua, mutta lujalla tahdonvoimalla ja korviin asti ulottuvalla hymyllä sekin alas meni ja pääsimme viimein lähtemään takaisin kampukselle. 

Pitkä kirjoitus, tiedän, mutta lupaan olla hetken taas kirjoittamatta. Koittakaa kestää. 

Lauantaille ostimme Pyryn kanssa 70 pulan (7e) liput Botswanan suurimmiksi ja hienoimmiksi mainostetuille populaarimusiikin festivaaleille. Odotukset olivat jälleen korkealla, mutta onneksi sisäinen minäni on jo hiljalleen oppinut, että liian innoissaan ei ikinä kannata olla. Pienen selvittelyn jälkeen saimme eräältä kaverilta bussikuskin numeron, jolle piti soittaa, kun itse on valmis lähtemään. Ei ainakaan palvelusta voi valittaa vielä kun kyyti oli ilmainen. Tarkistussoitto festivaalialueelle kertoi sen, että yksikään bändi ei ole vielä aloittanut soittamista. Päätimmekin suunnata erääseen terassiravintolaan muutamille oluille seuraamaan valioliigaa. Hyvä ratkaisu.

Hyvällä mielikuvituksella saattaa taustalta erottaa ManU - Fulham -pelin

Kolmea tuntia myöhemmin pirautimme kuskille ja liikkeelle lähdettiinkin lähes välittömästi läheiseltä parkkipaikalta. Oikein miellyttävän 45 minuutin ja gospelintäyteisen (kristillinen festaribussi, luulin jo nähneeni kaiken) matkan jälkeen saavuimme alueelle ja pettymys oli valtava. Yhden suuren lavan edessä hengasi ehkäpä 50 henkilöä ja tuntemattomaksi jäänyt esiintyjä lauloi lavalla karaokena rakkausballadeja. Järkevinä ihmisinä annoimme kuitenkin hommalle mahdollisuuden ja palkinto tulikin paria tuntia myöhemmin, kun kolme bändiä vetivät kukin todella hienon setin genren vaihdellessa instrumentaalijazzista reggaehen. Väkimäärä ei juurikaan lisääntynyt, mutta fiilis sen sijaan kohosi taivaisiin ja löysin itseni antautumasta musiikin tahtiin aivan eri tavalla kuin Suomessa (ei muistella pahalla ruisrock, olit omalla tavallasi uniikki). Viimeinen bändi lopetteli keskiyön maissa ja suuntasimme samaisella kyydillä takaisin yliopistolle. Kannatti lähteä. 

Mitäs muuta. Sain viimein poliisilta tivattua kopion rikosilmoituksesta (tosin konstaapeli kirjoitti koko lapun uudestaan kun vanha oli "hävinnyt" johonkin). Totuus kuitenkin ilmeni kopiosta, jossa luki teksti "Nothing recovered. Case closed due to insufficient evidence" = hävinneitä tavaroita ei saatu takaisin. Juttu suljettu puutteellisten todisteiden takia. Semmosta.

Rikos ja rangaistus

Tässä kirjoituksessa on vain kaksi kuvaa kameran katoamistempun takia. Pahoittelut tästä. Teksti on kuitenkin yhtä "laadukasta" kuin ennenkin ja seuraavissa päivityksissä kuvamäärä tulee olemaan jälleen entisellään.

Katoamistempun tarina lähtee liikkeelle viime lauantailta. Saavuimme seitsemän maissa Pyryn kanssa kämpille sporttipubista valioliigaa katsomasta ja erinäisten huhujen siivittämänä päätimme yhteistuumin korkata muutamat oluet ja lähteä illemmasta vaihtariporukalla Bull and Bushiin (yökerho) tarkastamaan tanssiliikkeiden tason. Fiilistä kohottamaan pakkasimme reppuun myös muutaman hieman väkevämpää ainesta sisältävän pullon sekä allekirjoittaneen kameran mahdollista valokuvauskuumetta varten ja suuntasimme viereiseen rakennukseen sosialisoimaan muiden juhlijoiden kanssa.

Hieman ennen keskiyötä saimme hankittua taksin ja suuntasimme kohti B&B:a reppu yhä mukana 100% varmoina klubin narikkapalvelusta. Yllätys oli tätä pohjaa vasten suuri, kun virallista narikkapalvelua ei näkynyt mailla halmeilla ja vuoren kokoinen turvamies käski jättämään omaisuutemme kahden lippuja myyvän herrasmiehen huostaan. Ei siinä mitään, reppu jäi kavereille ja tanssilattia kutsui. Parin tunnin bailauksen jälkeen otimme repun mukaan (tässä vaiheessa näin jälkikäteen ajateltuna olisi kenties ollut hyvä tarkistaa sisältö) ja lähdimme takaisin yliopistolle nukkumaan. Sunnuntai-iltana ihmetys olikin melkoisen suuri, kun reppua avatessa paljastui, että näistä aiemmin mainituista väkevän aineksen pulloista oli 90% juotu ja kamera oli kateissa.

Maanantaina suuntasimme jälleen kohti Bull & Bushia tavoitteena saada homman nimi selville. Paikka on siis päivisin ja arkisin erittäin hieno BBQ-ruokiin erikoistunut ravintola ja viikonloppuisin yksi kaupungin suosituimmista klubeista. Onnistuin saamaan ravintolan managerin kiinni ja kyselemään viime lauantain tapahtumista. Kaverin vastaus oli jopa optimistin näkökulmasta lohdutonta kuunneltavaa: ravintola ei vastaa ovimiesten tekosista, kenelläkään ei ole ovimiesten numeroita ja "there's basically nothing we can do". Melkoinen ravintola, kun työntekijöiden yhteystietoja ei ole kenelläkään saatavilla. Viimeisenä vaihtoehtona oli siis käydä tekemässä rikosilmoitus poliisille.

Pahimmat pelkoni kävivät toteen kun saavuin tänään yllä näkyvälle Gaboronen pääpoliisilaitokselle sumplimaan kameravarkautta. Asteikoilla toimii / ei toimi laitos saa arvosanan ei toimi. Paikka oli sisältä vähintään yhtä karu kuin ulkoa. Kaikki ilmoitukset ja asiat hoidettiin yhdessä vanhan kyläkoulun luokkahuonetta muistuttavassa tilassa. Rakennuksen sisäpihalla oli muutama todella iso häkki, jossa pidätysvangit seisoivat kuumassa auringonpaisteessa. Henkisesti olin varautunut ilmoituksen tekemisen vievän 1-9 tuntia ja istuinkin rauhassa odottamaan pöydän ääreen konstaapelin ohjeiden mukaisesti. Tuntia myöhemmin ei ketään ollut vieläkään tullut kuuntelemaan ja hieman turhautuneena varmistin toisen pöydän viranomaiselta, että onhan joku tulossa ottamaan asiani vastaan. Tyttönen heitti muutaman sanan muille konstaapeleille ja muutaman minuutin päästä saatiin juttu alulle. 

Kerroin tarinani barettipäiselle poliisille, joka alkoi tekemään raporttia. 45 minuuttia ja kolmea sählättyä raporttia myöhemmin selvisi, että kyseinen poliisi oli harjoittelija, joka oli ollut töissä vasta reilun viikon. Hieman nöyränä kaveri huusi paikalle kokeneemman konstaapelin, joka tekaisi rikosilmoituksen todella tarkasti ja asiantuntevasti. Lopputulos oli tosin se, että todisteiden puutteen takia juttua on todella vaikea tutkia. Tivasin kuitenkin onneksi sen verran, että lupasivat käydä Bull and Bushissa kyselemässä ja voin loppuviikosta / ensi viikon alusta tulla hakemaan kopion rikosilmoituksesta, jonka voi lähettää vakuutusyhtiölle. 

Seuraavana listalla oli siis uuden kameran hankinta. Läheltä poliisiasemaa löytyi paikka nimeltä 'Asman Store', jossa oli myynnissä sopivan hintaluokan tuotteita. Mukaan sieltä lähtikin lähes identtinen versio edellisestä kamerasta, ilmeisesti tosin hieman uudempi versio. Kamera ja muistikortti kustansivat yhteensä 1000 pulaa (n. 105 euroa). Olin melko tyytyväinen kauppaan, vaikkakin 105 euroa ylimääräisiä kuluja on melkoinen lovi matkabudjetissa. C'est la vie, life is life. Ennen paluuta kämpille piti vielä saada 2 passikuvaa viisumihakemusta varten. Sopiva paikka löytyi eräältä sivukujalta, jossa oli kuvaaja odotteli asiakkaita pienen valkoisen kankaan kanssa (kuva alhaalla). 4 passikuvaa maksoivat yhteensä 30 pulaa, ei siis hirveän paha hinta. Enemmän huolestutti itse kuva, josta alkaa hiljalleen huomata partakoneen pölyttymisen jossain kaapin perukoilla. Jos marraskuussa...

Loppuun vielä iloisia uutisia. Voitimme viime viikonloppuna järjestetyn hyväntekeväisyysturnauksen! Tosin joukkueemme koostuikin pääasiassa muualta Afrikasta Botswanaan tulleista vaihto-oppilaista ja itse pelasin 7 minuuttia ensimmäisen pelin alusta ennen nilkan pamahtamista tennispallon kokoiseksi, mutta kuka näitä laskee. Mitalia ei tosin näkynyt.

Kylmästä lämpimään

Livingstone's caven ulkopuolelta kuvattu loputon tie

Kyllä, täälläkin alkaa hiljalleen olemaan jo ihmiselle sopivat sääolosuhteet! Jäätävän kylmä talvi vain +22 asteisine päivineen ja pakkasen puolelle taittuvine öineen väistyy hiljalleen +30 asteen päivien ja lämpimien öiden tieltä. Kunnolla kesä alkaa tosin vasta syyskuussa, mutta tänäänkin eräs paikallinen suositteli kaupassa ostamaan kunnolla aurinkorasvaa tai palaa kuulemma välittömästi parin viikon päästä. Itsehän en kyseisiin tuotteisiin juurikaan usko ja ajattelinkin pärjätä koko vaihtoajan ilman mitään poppakonsteja. Aika näyttää ratkaisun toimivuuden.

Viime viikonloppuna oli perinteinen vaihto-oppilaiden ekskursio läheiseen "kulttuurikylään", jossa ja jonka välittömässä läheisyydessä oli ohjelmassa perinteistä tanssia, laulua, ruokaa, tarinointia sekä safariajaelu Mokolodin alueella. Hintaa reissulle kertyi 1000 pulaa (n. 105e), joten luonnollisesti odotukset olivat korkealla. Oma salainen toiveeni oli bongata ja ikuistaa ehdoton suosikkieläimeni ja Afrikan eläinkunnan ylivoimainen valtias, gepardi.

Opas (Mike Tyson?) näyttää luolamaalauksia. Jossain ne tuossa kalliossa ovat

Matkan piti alkaa yliopiston varikolta kello 08.00 lauantaina. Tyhminä uskoimme tämän ja oikeasti saavuimme 07.55 varikolle vain todetaksemme, että olimme kolmas ja neljäs ihminen paikalla. Aikaa kului ja mm. edellisenä iltana juhlimassa olleet jenkit saapuivat paikalle loisteliaasti 35 minuuttia myöhässä. Liikkeelle päästiin paikallisen mentaliteetin mukaisesti hieman vajaa 09.00. Noin puolen tunnin ajomatkan päätteeksi saavuimme "kulttuurikylään". Allekirjoittanut oli luullut pääsevänsä aitoon kylään alkuperäisasukkaineen. Väärässä olin. Paikkaan oli rakennettu turisteja varten muutama tönö muistuttamaan menneiden aikojen loistosta. Toki ilmeisestikin töissä kylässä olevat ihmiset olivat ihan vakuuttavia ja osasivat asiansa, mutta esimerkiksi kylän päällikön lähtiessä iltayhdeksän maissa komea ja pitkä nahkatakki päällä samalla puhelimeen seuraavan päivän futispelistä puhellessaan vei hieman makua tästä kulttuurikokemuksesta.

 Anyway, lauantaiaamupäivän aikana näimme Livingstonen luolan, Botswanan ensimmäisen kirkon perustukset, Livingstonen puun ja muutaman luolamaalauksen. Tuli kyllä huomattua, että tällaiset turistivisiitit eivät ole kirjoittajaa varten: joka paikassa rullataan muiden ehdoilla ja aikatauiluilla, joiden lisäksi kuvia ottaessa hyvää paikkaa joutuu odottamaan vartin ja silloinkin manaamaan aika pahasti suomeksi, että pääsee 50 ihmisen läpi kuvaamaan ne kolme kirahvia siellä jossain kalliossa. Lauantai-illan ohjelma koostui tanssiryhmän esityksistä (pääsin heittämään myös omaa settiä, olivat oikein tyytyväisiä), syömisestä, nuotion ääressä istuskelusta (puheenaiheena pääasiassa USA:n sisäpolitiikka) sekä lopulta kahden muun kaverin kanssa teltassa nukkumisesta. Ihan mukavaa oli.

Sunnuntaille oli lauantain pienoisen flopin jälkeen suuret odotukset. Bussi starttasi kello 10.00 (kerrankin ajoissa, sillä safariajelu oli varattu juuri tietyksi ajaksi) kohti Mokolodin game reservea, eläinsuojelualue tai vastaava lienee lähes oikea käännös. Onnistuin saamaan täydellisen reunapaikan auton päälle rakennetulta kehikolta, johon mahtui noin 12 ihmistä. Hieman kävi sääliksi rekkaan joutunutta 40 ihmisen porukkaa ja varsinkin niitä, jotka joutuivat keskipenkille 8 ihmisen väliin. Nopeus oli valttia tässäkin hommassa. Ajelu lähti käyntiin 11.30 fiilisten ollessa korkealla. Ihmismassa osoitti kuitenkin jälleen voimansa, kun ensimmäinen impala (vähän näytti pieneltä hirveltä) osui näköpiriin. Kolmosluokkalaisten innostus lennokkikilpailun aikana oli pientä verrattuna tähän huutoon, kun puolet antoi kuskille käskyjä pysähtymisestä ja toinen puolisko huuteli 'oh my god'. Ihmekös kun impala pomppi iloisesti karkuun jo hyvän matkan päästä. Ehkä oli kuitenkin hyvä reenata puiston yleisimmän eläimen kohdalla tämä homma, sillä hetken päästä näköpiiriin osui kirahvi. Melkoisen järeä otus noin luonnossa ja varsinkin siitä 10 metristä. Toive gepardin näkemisestä oli yhä mielessä...

... Mutta kun ei niin ei. Reilun tunnin ajelun ja wildebeestin (mikä lie), kudun, monien impaloiden sekä kaukaisen virtahevon näkemisen jälkeen koitti maittava bbq-lounas metsästysmajan tyylisessä paikassa, jonka jälkeen sai vielä vierailla matelijapuistossa jos kiinnostusta riitti. Ihan hieno paikka sekin. Alla vielä todiste siitä, että mikään käärme ei ole liian suuri kesytettäväksi (näyttää kuvassa tietysti pienemmältä kuin todellisuudessa oli). Kokonaisuutena ihan mukava reissu, vaikka totta puhuen tuhannessa pulassa olikin hieman ilmaa. Tulevana viikonloppuna on vuorossa hyväntekeväisyytenä järjestettävä jalkapalloturnaus, jossa pelaan vaihto-oppilaiden porukassa. Mahtava kokemus varmasti, sillä ihmisiä on oletettavasti tulossa paikalle paljon ja pelit pelataan suurella stadionilla. Ainoa huono puoli on, että peli kestää sen 2x45min ja joukkueessamme on tällä hetkellä 10 pelaajaa. Mitali ois hieno, tästä lisää jossain vaiheessa ensi viikkoa.

Mitäs muuta. Saatiin viimein jääkaappi. Kyllä nyt kelpaa ostella jugurttia. Radalla-extra tulee myös aikanaan kunhan materiaalia on kerätty tarpeeksi kunnon tekstin tuottamiseen.

Rockin' in the free world

Yliopiston kampus on komeaa katseltavaa. Toisin kuin Jyväskylässä, on UB:n (University of Botswana) rakennukset sijoiteltu keskitetysti yhdeksi isoksi ryppääksi kaupungin keskustan liepeille. Tämä tosin aiheuttaa sen, että vielä ainakin näin alkuvaiheessa eksymisiä tapahtuu melko paljon. Jokaiselle rakennukselle on annettu muka järjevästi numerokoodi (esim. musiikkihuoneen rakennuksen koodi on B231/R2 eli block 232 huone 2). Ainoa ongelma tässä on se, että numerointi ei ole looginen. B244 saattaa esimerkiksi sijaita suoraan B221:n vieressä. Myöskin jos haluat etsiä jotain rakennusta jonka koodi sinulle on annettu ja kysyt neuvoa paikallisilta paikan löytämisessä, kysytään ensimmäiseksi, minkä tyyppinen rakennus on kyseessä: toimisto, hostelli, luokkahuone, luentosali vai joku muu vastaava. Yritä nyt siinä sitten arpoa, että minkälainen talo on kyseessä kun rakennuksen koodi on bongattu joltain ilmoitustaululta. Hyvä esimerkki tästä on opiskelijakortin metsästäminen. Seilasimme Pyryn kanssa muutaman rakennuksen välillä uusia huoneita metsästäen ilmoitutauluilta muutaman tunnin ajan. Vaikka aarteenetsintä sinänsä ihan mukavaa onkin olisi tämäkin homma voitu toteuttaa helpommalla tavalla.

Päärakennus on hieman eri luokkaa kuin Jyväskylän vastaava. Täältä löytyy ruokakauppa, postitoimisto, kirjakauppa, 2 pikaruokapaikkaa, lahjatavarapuoti, raha-automaatti sekä pankki. Allekirjoittanut on jo totaalisesti addiktoitunut Iron Brev -merkkiseen virvoitusjuomaan. Suomeen tätä ja heti! Food Townin 'russian roll' eli suomalaisittain hot dog on myöskin 1,2 eurolla sijoittamisen arvoinen välipala. Muita paikallisten suosimia herkkuja ovat erilaiset täytetyt suolaiset piiraat ja 'fat caket' eli munkit. Suomalaisille pelkkä munkkitaikina ilman hilloa ei ihmeempiä makuelämyksiä tarjoa, mutta vaikkapa jenkit ovat melko fiiliksissä. Yliopistolla on todennäköisesti kaksi lounaspaikkaa, tosin toisen sijainnista ei ole vieläkään ihan varmuutta. Eipä sillä sinänsä edes niin väliä, sillä raflat tarjoavat joka päivä sitä yhtä ja samaa settiä 1,5 euron hinnalla. Kana ja riisi ovat vielä toistaiseksi maistuneet, mutta jos villin arvauksen joutuisi heittämään niin kuukauden päästä jo pelkkä ajatus 'lunch and juice':sta voi alkaa kuulostamaan melko ahdistavalta. 

Kirjasto

Kurssit pyörähtivät tällä viikolla käyntiin. Karu totuus taitaa olla se, että Suomeen vietäviä oppeja ei hirveästi taida olla. Oluen tilaaminen setswanan kielellä ja muutaman Botswanalaisen heimon musiikkikulttuurien tunteminen ovat lähes ainoita mainitsemisen arvoisia. "Mikä on nuottiviivasto?" -asetelmasta lähtevä teoriakurssi sekä star wars -themeen päätyvä basic instument skills -kurssi ovat ihan totta puhuen melko turhia, mutta minkäs teet, kun tarjolla oli se max 3 kurssia musiikista. Hieman ehkä ilkeästi sanottu, mutta allekirjoittanutta huvitti suunnattomasti tilanne tiistaiaamun instrumenttitaitojen demolla (jolla muuten osallistujia on minä, Pyry ja paikallinen opiskelija, joka jos oikein ymmärsin on kurssilla toista kertaa kun ei ensimmäisellä yrityksellä läpi päässyt), kun Pyry ja tämä paikallinen kaveri harjoittelivat tosissaan kokonuotin kestoa: taa-aa-aa-aa ja käsiliikkeet mukaan. Suoraan opettajaamme lainatakseni: "Nico and Pyry came all the way from Finland to study music here in Botswana". Joo no, ehkä ennakkokäsityksenä oli hieman vaativammat kurssit. Eipä siinä, hirveästi ei ainakaan stressata tarvi. Kuoroon päästään ensi viikolla, se voi olla hieno! Plussaa myös siitä, että meidän huostaan uskallettiin antaa music roomin avaimet, joten voimme aina halutessamme pistää kunnon jamit vanhoilla syntikoilla pystyyn. Rumpuja löytyy myös muutama, joskin Botswanassa ei juurikaan rummutella. 

Alkaa olemaan yleiset asiat kerrottu, jatkossa kirjoitukset tulevat käsittelemään lähinnä erilaisia reissuja ja arjesta poikkeavia tapahtumia. Esimerkiksi tulevana lauantaina suuntaamme Mokolodin alueelle kulttuurivierailulle, jossa luvassa safarikierros sekä heimomeininkiin tutustumista erilaisten aktiveettien kautta, can't wait! 

Mitäs muuta. Jääkaappi. Ei näy, ei kuulu.

Elämä ikkunan takana

Yliopiston kartta, jää JKL toiseksi

Aluksi muutama sana kursseista ja muista opiskeluhommista. Tiukkojen neuvottelujen jälkeen kursseista vastaava kaveri päätyi antamaan 15 opintopisteen minimin ja 18 maksimin meille, mikä siis käytännössä tarkoittaa 4 kurssia ja noin 16 tuntia opiskeltavaa viikossa. Ei sinänsä paha, varsinkin kun kurssit ovat mitä ovat (ainakin alustavasti, ensi viikolla alkaa): yksi kurssi on setswanan eli paikallisen kielen alkeita (mistä on muuten suullinen koe, hitusen kuumottelee jo), toinen musiikin teorian perusteita, kolmas instrumenttien alkeita (nokkahuilu+piano lähinnä, pianovihossa haastavin kappale taisi olla Claptonin wonderful tonight ja liikkeelle lähdettiin C1-nuotista.. nice way to spend 35 euros) ja neljäs etnomusikologiaa, jolta odotan kaikista eniten. Musiikin proffa järjestää kyytejä eri puolille Gaboronea ja sen lähialueita, joissa käymme kyselemässä heimopäälliköiltä kaikesta, mitä ikinä mieleen tuleekaan. Opiskelijakortin kanssa on myös kova säätö vieläkin. Käytiin alkuviikosta hakemassa jo omalla kuvalla varustetut läpyskät, jonka jälkeen kortti piti vielä aktivoida syytä X varten. Kappas kun allekirjoittaneen kortissa oli joku häiriö ja täydeltä höntsäriltä näyttänyt virkamies kehotti tulemaan kyselemään seuraavana päivänä uudelleen. Tätä kirjottaessa vastaus on vieläkin sama kun korttia käy kyselemässä: "I don't know, maybe next week??" Rauhassa odotellaan siis.

Hintataso täällä yleisesti on täysin kohdillaan, erityisesti ruoassa. Esimerkkinä yllä näkyvä kuva paikallisesta Pancho Villasta (joskin liha 3 kertaa lihaisampaa), jossa kyseinen setti coca-colan kanssa maksoi noin 5 euroa. Yleensäkin ravintoloissa pärjää hienosti 6-9 eurolla per ateria ruokalajikkeesta riippumatta, ellei sitten totaalisesti halua hifistellä vaikkapa 600g ribsien kanssa, joista joutuu maksamaan jopa 11 euroa. Kaupasta ostettaessa erilaiset hyödykkeet ovat myöskin sopivissa hinnoissa. Välikommenttina tähän: lähes mihinkään liikkeeseen ei pääse sisälle oman reppunsa kanssa, vaan tavarat joutuu jättämään ilmaisen säilytykseen liikkeen oheen. Joissain kaupoissa (esim. elektroniikkaliikkeet ja kirjakaupat) ostetut tuotteet myös tsekataan uudelleen poistuttaessa ja lyödään leima kuittiin. Mielestäni ihan toimivat systeemit, eipähän varkauksia hirveästi ole. Voimajuomaa haettaessa joutuu hakemaan oman kauppansa. Muutama esimerkki hintapolitiikasta: olut noin 80 senttiä kappale, 5 litran hanappakaus viiniä reilun kympin ja 0,75 rommipullo 12 euroa. Ainoat Suomen hinnoissa olevat tuotteet täällä ovat vaatteet tietyissä merkkiliikkeissä. Erään ostarin halpiskaupassa tosin kun käytiin niin mukaan tarttui housut, lyhythiainen kauluspaita, pitkähiainen ja aamutossut vähän vajaalla 30 eurolla. Ei valittamista toistaseksi.

Lopuksi vielä muutama fiilistelykuva Kgale Hilliltä (n. 100m korkea), jonne kiipesimme pienellä porukalla tänään. Tasaista tietä ei näkynyt ja nousu tapahtuikin pääasiassa kiveltä toiselle hyppiessä. Loppumatka oli aika rankkaa touhua jo, en suosittele perheen pienimmille homman rankkuusasteen ja myöskin turvallisuuden kannalta. Yksi harha-askel niin huonosti käy. Huipulla oli aika voittajatunne.

Ensi viikolla lisää asiaa yliopistomeiningistä kun kurssit pyörähtää käyntiin!